NO JO OLI AIKAKIN.

Ajatus heräsi keväällä ja siitähän se sitten lähti. Agarwaen pääjehun Lauran kanssa päätimme kasata yhdessä koiraleirin meille ja koirallisille ystäville sekä tutuille kattavan kouluttajatarjonnan kera 14-16-11. Pari blogitekstiä aiheesta on tullutkin, ne voit lukaista täältä, täältä, täältä tai täältä! Suunnittelu kahden amatöörin voimin oli hitusen stressaavaa, mutta koska kissan on itse häntänsä nostettava, täytyy minun todeta viikonlopun onnistuneen menestyksekkäästi. Reissu Yläneen kartanotilalle (jonka voi muistaa Wirneen-leirin postauksesta) sisälsi naurua, onnistumisia, oppimista ja syvällistä pohdintaa, hieman tuohtumustakin (anteeksi vaan Sussu vakavamielisestä avautumisesta!) ja tätä reissua voi sitten kiikkustuolissa muistella hymyssä suin.

Perjantaina matkamme alkoi puoli yhden aikaan. Keskiviikon olin viettänyt leirin ruokia valmistaen ja jännitys kipristeli vatsassa, kun kurvasin Lohjalle ottamaan Essin ja Narin kyytiini. Matka Turun kainaloon sujui nopeasti juoruillen ja karkkeja natustellen, en olisi voinut kuvitella parempaa matkaseuraa! Perillä kävimme ilmoittamassa saapumisestamme, nappasimme avaimet ja tutkimme mökit, jonka jälkeen purimme tavarat ja koirat valitsemaamme huoneeseen. Ennen muiden tuloa ehdimme käydä agilityhallinkin tutkimassa ja vähän esteitä kokeilemassa - tripla-agilityssa saattoi kyllä omat haasteensa olla. ;) Sussu&Linkki, Satu&Colhu sekä Tiina&Karma saapuivat seuraavina ja kävin kokeilemassa agilitya ihanaisen Linkki-pojan kanssa. Linkki oli oikein pätevä koirakansalainen ja toivon salaa, että pääsisin jossain vaiheessa tavoitteellisemmin harrastamaan agsaa tämän mustavalkoisen paimenpoikasen kanssa!




Iltaa myöten saapui loputkin koirakkokansalaiset ja pääsimme toteuttamaan eeppisen leirikasteen. Minun ja Lauran tiukassa tuomaroinnissa kaksi joukkuetta suoritti ensin lelun noudon viestinä (joko koira nouti tai ohjaaja nelinkontin, ihan itse sai valita!), temppuradan, joka sisälsi tokomaisia tehtäviä kaukoista estehyppyyn ja viimeisenä nakinsyöntikilpailun. Voittajaa muistettiin komealla diploilla, jonka sietää seinälle laittaa laminoituna olohuonetta somistamaan! Hyvillä mielin sai lähteä nukkumaan hauskan kisailun jälkeen, varsinkin kun ehdin aussiet treenata tokon parissa ennen leirikisan alkua.






Lauantaina luvassa olikin treeniä koko rahalla. Antoisa ja runsas aamiainen odotti valmiiksi katettuna kello kahdeksan ja ennen yhdeksää olin hallissa yhdessä Naurun kanssa. Esa Lehdistö saapui kouluttamaan agilitya ja nautin itse treenin annista. Tutustuimme rataan huolellisesti yksin ja porukassa, sillä ryhmäni sisälsi huomattavan monta uraansa aloittelevaa möllitasosta koirailijaa. Nauru oli treenissä kovinkin innokas ja taitava pikku agilityeläin, omaksi heikkoudekseni paljastui koiran sivuirrottaminen esteiden välillä. 14-17 sujui persjätöllä vielä kivuttomasti, lisäksi esteen nro 11 viskileikkaus saatiin onnistumaan palkkausavulla, vaikka sielläkin paljastui miten hankalaa koiran irrottaminen itsestäni minulle onkaan. Itkuksi muodostui 14-17 kahdella liikkuvalla valssilla varustettuna. Minä en tunnetusti valssaa tanssilattiallakaan ja agilityhalli ei ole kovinkaan suuri poikkeus. Jalat meinasivat mennä solmuun eikä toinen valssi ei vaan ottanut onnistuakseen. Esa näytti minulle hieman tarkemmin jalkojen kulkua valssin aikana ja tajusin ponnistavani totaalisen väärällä kintulla väärään aikaan. Siispä tsemppasin, keskityin ja tein parhaani - ja kappas, siitähän saatiinkin mallisuoritus aikaiseksi yhdessä Naurulaisen kanssa! Hyvä, hyvä, hyvä me!






Seuraavassa ryhmässä juoksin Kidan kanssa. Ehdin jäähdytellä Naurun, viedä sen mökkiin lepäämään, napata punaisen mukaan ja lämmitellä sen. Esa myhäili tyytyväisenä nollaradan perään, mutta minä reippaana tyttönä kesken juoksemisen kiljaisin, että "valssaamaan en rupea!". Kidallekin vahvistelimme viskileikkausta ja huolimatta uhmakkaasti asenteestani päädyin kuitenkin valssin tahdissa pyörimään. Kuinkas ollakaan, onnistuin ja lopulta päädyimme nollarataa suorittamaan. Rata eteni kivalla otteella valsseineen päivineen, mutta valitettavasti vitonen napsahti kun viimeinen rima putosi laiskan hypyn vuoksi. Vaan olinpa silti ylpeä itsestäni ja punaisesta, hiljaisesta paimenestani!








Oli ansaitun lepo-ja ruokatauon aika. Ahdoin napaani tortillaa ja jutustelin saunamökissä muiden kanssa ja puoli kahden aikaan lähdimme neljän naisen voimin pieneen metsälänttiin hakua tekemään. Mukana oli kolme aloittelevaa, pätevää hakutähteä, jotka saivat suorittaa hauskat metsärallattelut kahden maalimiehen väliä sahaten. Nauru oli mukana ja kokeilin, missä kunnossa sen ilmaisut on. Ukolle lähti hyvällä innolla (joskin maajälkeä hitusen seuraillen, tuulen ollessa hiljainen kuin metsä talviyönä), mutta palauttaminen osoittautui niin hankalaksi, että suoritimme treenin loppuun suorapalkalla ja otin erikseen rullan palauttelua lyhyellä välimatkalla.

Eipä mennyt kauaakaan, kun taas uuden treenin aika. Nappasin erittäin terhakkaan Kidan mukaani koiratanssikarkeloihin! Meitä kouluttamaan saapui ensikertalainen, tehtävästään loistavasti suoriutunut, Anna! Hän kertoi kattavasti koiratanssista ja kuinka kyseisen lajin kilpailut sujuvat ja olin kovin innoissani - ko laji on kuin minulle ja Kidalle tehty, en vain ole saanut aikaiseksi kasata esitystä ja suunnata kilpakentille. Kida olikin täyttä kasidee-hymiötä päästessään mukaan treeniin. Aloitimme kuitenkin ilman koiraa ja annoimme vartaloiden soljua, nykiä, pomppia ja pyöriä musiikin tahdissa ja etsimme rytmimuutoksia ja sitä, kuinka muutamme liikettämme niiden mukaan. Koiran kanssa aloitimme myös samankaltaisella harjoitteella, mutta lopulta ketjutimme yhteen alkuasennon, seuruun, ohjaajan ympäri pyörimisen, edessä seuraamisen ohjaajan peruuttaessa ja loppuliikkeen (syliin hyppy Kidan kohdalla). Kidalle temput olivat tuttuja ja alkuhämmästyksen jälkeen se teki kaikki tehtävät valtavan suurella riemulla, välittämättä muista koirakoista, joita ohittelimme hyvinkin lähellä ja joskus olimme toisiimme törmätäkin.




Illalla kyllä maistui lepo, hyvässä seurassa luonnollisesti. Koiravisa-lautapelistä en kauaa ehtinyt nautiskella, kun kuulin saunan houkuttavan kutsun ja naisten mainion seuran! Saunassa sitä malttoikin pitkästä aikaa istua kauan, möhemmin skabailimme vielä aliaksen parissa herkkuja popsien. Kyllä maittoi lopulta uni puolen yön jälkeen, koiratkin suorastaan kuorsasivat omissa pesissään!

Sunnuntaina aamu alkoi tuttuun tapaan - aamutoimien jälkeen koirat pissalle ja päärakennukseen aamiaiselle! Ahmimisen jälkeen Kida sai jäädä oman aamiaisensa kera mökkiin odottamaan, kun minä lähdin Naurun kanssa hakemaan toko-oppeja Heikki Mäkisen tokovalmennuksesta. Ensimmäisen session aiheeksi valitsin noudon palautuksen, toisessa seuraamisen. Aikaa olisi minulla jäänyt yli kolmanteenkin aiheeseen, mutta päätin pitäytyä kahdessa. Nämä ovat kuitenkin viimeaikoina askarruttaneet mieltäni eniten ja koin kaipaavani viisaita sanoja näiden aiheiden tiimoilta.

No, selväksi tuli ainakin se, että olen onnistunut kaukopalkan merkityksen opettamisessa Naurulle. Heitin kapulan, Nauru sinkosi käskystä perään - ja palautti kapulan niiiiin kauniisti laukaten, että kouluttajaakin ihan nauraten. Eipä ollut ongelmaa, ei ollut ei, mutta onneksi lopulta Nauru alkoi väläytellä oikeaa palautustahtiaan. Heikki totesi ongelman olevan saalisvietissä ja siinä, kuinka Nauru kokee suorittaneensa tehtävän sillä hetkellä kun ottaa kapulan suuhunsa, vaikka tehtävän loppu onkin vasta minun luonani. Hänen neuvonsa oli unohtaa vauhti ja palkita koira innokkaasti luonani tahdista huolimatta, jotta Naurun ajatusmalli kääntyisi nurin ja se alkaisi innokkaammin palauttaa kapulaa minulle saalistuksen sijaan. Viisaita sanoja, mutta kovin päinvastaisia neuvoja kuin valmennuksessa viime kerralla! Siksipä minun täytyy laittaa pääkoppani töihin löytääkseni oikean ratkaisun pulmaan.

Seuraamisessa ongelmaksi osoittautui oma hätäilevä lähtöni. Jalkani ovat juoksemassa jo ennen pääkoppaani ja tuskin maltan käskyä loppuun sanoa, kun olen jo lentoon lähdössä. Sain hyviä harjoituksia oman kulkuni rauhoittamiseen. Lisäksi kiusasimme koiraa tekemällä "valelähtöjä" - annoin lähtökäskyn, mutten lähtenytkään liikkeelle ja katsoimme, odottaako koira kuuliaisesti liikettäni vai onko sekin lentoon lähdössä käskysanan kuultuaan. Jokainen voi arvata tuloksen... Kentällä tekaisin ennen kotiinlähtöä harjoitteita ja kyllä Nauru alkoi pikku hiljaa oivaltaa, että liikettäni on odotettava.

Ehdin ennen kotiinlähtöä käydä hakemassa Kidan ja treenasin sen kanssa muutamia tokojuttuja ennen pakkaamista. Loppuillan suunnitelmissa olikin enää siivoaminen, syöminen, auton ahtaaminen täpötäydeksi ja kytkimen nostaminen kohti kotia! Koirat putoilivat lattiatasoon kuorsaamaan hyvin nopeasti matkan alkaessa, ohjaajilla taas puhe porisi koko matkan Lohjalle, josta eteenpäin viihdytin itseäni ja paimenkoiriani äänekkäästi lauleskellen.

Kiitän tätäkin kautta kaikkia huippumukavasta leiristä - ja kuvamateriaalista! Vesileimattomat kuvat ovat Essin ottamia, ryhmäkuvan räpsäisi Anna ja loput ovat Sussun. Tara vietti ajan maaseudun rauhassa ja oli ollut oikein kuuliainen, kiltti ja hyvin viihtyvä rouva. Se pääsi agittamaan viime tiistaina yhdessä Essin kanssa ja harjoittelemaan liikkuvia valsseja, sainpa Essin ylipuhuttua valmennukseenkin yhdessä noutajani kanssa! Siitä kuitenkin lisää tarinaa ensi kerralla. Tietoa tulossa ensi viikon aussa myös Naurun MH-tuloksista - rakas Naurulainen lähti toisen omistajansa luokse loppuviikoksi ja lauantaina he seikkailevat kohti Ruotsia ja Naurun synnyinkotia!