Keskiviikkoisin on normaalisti peko-/hakutreenit, mutta juoksujen ja muuttojuttujen takia kertoja on peruuntunut ikävästi. Eilen korvaavaksi hommaksi päätettiin toko ja agility, kun Rebecca pyyteli meitä treenaamaan yhdessä hänen ja Cecilin sekä Mirandan ja Ekan kanssa. Minut on helppo yllyttää mukaan yhteistreeneihin ja nämä olivatkin juuri sellaiset sessiot mitä olen kaivannut! Tokofiilis ollut niin kadoksissa viimeaikoina yksin puurtaessa, että lopettaminen on käynyt mielessä lukuisia kertoja. Pienellä avustuksella ja hyvällä seuralla saatiin aikaiseksi hirmu näppärät treenit, joista jäi hyvä mieli, vaikka alkuun yhdessä Reben kanssa piruja seinille maalailtiin.

Kida aloitti ja oli ihan ihmeellisen täpäkkänä. Kaukopalkka on tehnyt sille hyvää. Sen vire pysyi koko treenin ajan hämmästyttävän korkeana, se jopa räyskytti korviin käyvää haukkumetakkaa seuruisiin lähtiessä. Missään vaiheessa vire ei siällään laskenut, mutta merkki oli epävarma viimetreenin säätämisen jälkeen (hyi ohjaajaa) ja ruutu oli kammottavan ruma, ihan sama mistä suunnasta lähetti. Kida otti kamalasti häiriötä myllätystä, tummemman värisestä maasta, joka oli aivan ruudun vieressä. Noin muuten Kidulin työskentely oli sen mittapuulla ensiluokkaista ja Rebeccakin näytti peukaloa, sillä viimeksi se on treeneissä nähnyt kovasti erityylisen punapaimenen. Miranda myös huuteli häiriökäskyjä seuraamisen yhteydessä, eikä Kida yllättäen ollut moksiskaan.





Päivän paras liike oli ehdottomasti hyppynouto, joka oli positiivisesti kamalan täpäkkä. Myös metsku nousi maasta samantien ja palautui (ravilla) perusasentoon, vaikka oli kylmä. Näiden kahden liikkeen, ruudun ja seuruun lisäksi tehtiin jäävät, joista istumista jouduttiin hinkkaamaan iäisyys, kun Kida tarjosi vain seisomista sen tilalla. Kaukot olivat ihan mukiinmenevät, vaikka minun aussiet tyypilliseen tapaan meinaa jättää sen ensimmäisen aina tekemättä, perkula. Kaikki tämä yhteen putkeen ilman konkreettista välipalkkausta ja voi vaan kuvitella miten tyytyväinen olin, kun treeni sujui näin hyvin!

Naurun kanssa suunnitelmana oli ennenkaikkea luoksarin treenaus. Palkka jäi Mirandalle taakseni, Naurun lähetin kapulalle ja heti kun se tarttui kapulaan ja kääntyi, kutsui Miranda sen palkalle. Nauruhan juoksi kuin tuulispää ja parilla toistolla jätettiin kutsuminen pois (Miranda heilutti vain kuppia takana) ja nopeasti Nauru yhdisti, että kapulan kanssa saa heti juosa palkalle --> vauhti oli ensiluokkainen, vaikka itse pönötin jäisesti paikallani. Tätä koirani mun tarvitsee lisää! Myös ruutuun otettiin hyvät vauhdit palkkakupin avulla, samoin hypyn suorittamiseen. Seuruissakin koira oli parempi kuin yleensä, ei niin hakatun ja tympääntyneen näköinen vaan väläytteli ihan hyvää menoa, vaikka matka omaan silmääni täydellisen hiottuun suoritukseen on matkaa.




Siirryimme tokoilun päätteeksi agilityyn. Nauru suoritti kepit ja kontaktit ihan näppärästi, vaikka taukoa takana onkin. Kepit tarvitsevat itsevarmuutta, jotta olisin niihin tyytyväinen, mutta ihan kisakuntoiset ne kuitenkin olisivat. Tuumasta toimeen siis ja kisakalenteria selaamaan! Koko koiran olemus oli onnesta soikeana agiesteille päästessä, ilme oli hyvinkin tyytyväinen ja puuhkatötterö peräpäässä heilahteli niin maireana, kun vähän pääsi rallittelemaan. Pelkäsin väsymystä kertyneen liiaksi agsaamiseen tokoilun päätteeksi, mutta vielä mitä!

Tara pääsi myös agittamaan ja minua harmittaa kamalasti, ettei koiruutta voi enää täysillä treenata ja kisata. Se on niin sairaan näppärä ja ketterä ja innokkuutta on enemmän kuin auspailla yhteensä! Ohjattavuus on tosi hyvä, kunhan itse vain muistan, miten tuota sillisalaattia esteille kuskattiinkaan. Kepeillä innokkuus kostautui malttamattomuutena, mutta muuten rallittaminen oli ensiluokkaista. Kontakteja minun ei pitänyt tehdä, hypytkin suoritettiin ilman rimoja, mutta niin vaan luvatta koiruus pilisteli puomille just for fun.

Kuvat nappaili Rebecca!