8 vko - 10kk

Sunnuntain alustavat kisasuunnitelmat peruuntuivat, kun tajusin buukanneeni ne päällekkäin Wirneen hakupäivän kanssa. Sinne pääseminen oli ehdoton juttu, joten kylmään ja kosteaan metsään monen muun aussien omistajan kanssa pyrähti myös meikäläinen ja Sininen Vinkuiita. Oli hauskaa päästä maalimiehiksi pikkuruisille pentusille (joista Ilo maistoi herkullisen palasen peukaloani nakin lisäksi, kun oli niin siiistiä ja hyvää!), jotka tekivät niin taitavasti hommia!

Nauru pääsi tekemään saman tehtävän kuin viimeksi. Ensi kerralle tehtiin myös treenisuunnitelmaa, toivottavasti saisin vaikka itse järkättyä ensikerran pian!

Kuten arvata saattaa, vauhtia oli paljon ja tyypillä oli sairaan kivaa. Jenny toimi ruokkijana toisella puolella keskijanaa, Laura toisella. Ryteikkö tärisi, kun Nauru ampui edestakaisin kaksikon väliä! Myöhemmin samassa metsikössä kulki ensin suunnistaja ja Nauruhan ampui tsekkaamaan tyypin kielloistani huolimatta, koska "siellä on yksi maalimies, jolta saa namia!". Uudestaan se pongasi (jälleen samassa metsässä) Lauran ja Hopun, ja sielläkin piti käydä naamansa näyttämässä, vaikka itse kiljun kitarisoja suustani. Nauru oli hyvin kummastuneen oloinen: "Mitä toi kiljuu? Äsken mun haluttiin tekevän näin?"

Nauru pääsi myös leikkimään pikkupentujen kanssa. Wirneen I-pentueesta Ilo, Gatsby ja Tintti otettiin hirmu kauniisti huomioon, mutta suurimmaksi suosikiksi nousi leikkimään saapunut Fore-bortsu. Pientä ujostutti seura, mutta Nauru oli hirmuisen kohtelias. Ei tunkenut iholle, pyysi leikkiin hajuraon päästä. Jahdatessa ei läsähdellyt päälle, ylipäänsä leikki kauniisti ja antoi toisen myös haistella itseään, jolloin seisoi patsaana paikallaan korvat tötterössä. Rakastan tapaa, jolla se huomioi itseään pienemmät, vaikkei uskoisi tuollaisesta isokokoisesta hössöttäjästä, mitä se osaa toisinaan olla. Hieno emo siitä tulisi.




Maanantaina kaahasin halki pakkasillan hallille vetämään mölliryhmälle treenit, ja reippana varasin vielä tunniksi lukaalin omaan käyttööni treenin jälkeen. Nauru pääsi kokeilemaan samaa rataa kuin muutkin tekivät, ja voi että. Se tuntuu jo ihan oikealta agilitykoiralta! Koko rata mentiin nollana läpi! Okei, totuuden nimissä ensin tuli virhe, kun lähetin neitiä 8 ja 9 hypyille. Niiden takana tassui olemaan kepit seinää vasten ja Nauru oli ihan varma, että lähetin sen niille. Söpö. Asia korjaantui kuitenkin pian, eikä lopuissa ollut ongelmia. Rimat luonnollisesti nuolivat maata, pituudessa oli jopa kaksi palkkia! Viimeisen esteen meinasi jättää lopussa ottamatta, kun hurmaantui niin vauhdista, mutta jätin pallon odottamaan maaliin ja viimeisellä kerralla, kun otin vain viimeiseltä putkelta lopun, ampaisi kuin ohjus oikeaan osoitteeseen.

Ennen Kidan suoritusta tyyppi teki vielä keppilähetyksiä niin, että ensimmäisestä välistä puuttui verkko, toisessa oli. Vähän sai tuumailla, kummalta puolelta kepit piti suorittaa jotta namille sai luvan kanssa mennä, mutta onneksi se keksi asian nopeasti ilman harmaita hiuskarvoja.

Kida teki vähän A:n suoritusta kosketusalustalla. Mielenkiinto sinne kontaktille alkaa taas palautua, vaikka itse hilluisin missä. Hidastahan se vielä on, mutta eiköhän tämä(kin) asia saada taas kasaan. Lisäksi keppejä neiti teki tavoitteelliseen tapaan, tällä kertaa kuudella kappaleella, vaikeampaan suuntaan ja verkon tuomalla avulla. Olin ihan tyytyväinen, joskin vauhtia saa tulla huimasti lisää (vaikkakin kisoissa kiihkeys pitää huolen siitä puolesta....) Tajusin kuitenkin, että putkijarru oli tälle neidille ihan "uusi juttu". Sitä sain palkkailla hyvän tovin ja tehdä toistoja, jotta sain onnistuneen, täpäkän ja oikeasti tiukan kurvin putkelta takaisin luokseni. Hiki tuli, koiralle enemmän kuin minulle, joka lähinnä pönötti naksutin ja nakkipussi kourassa, välillä palloa viskellen.

Tapsa oli tokoillut kuulemma erittäin motivoituneesti ja riemumielellä Oonan kanssa lenkillä. Tänään se yhtä riemukkaasti teki minun kanssani metsäagilitya, kun innostuin pieniä kiemuroita ohjailemaan koivujen katveessa. Hauska tyyppi, kunhan tehdään JOTAIN, siis ihan mitä vaan, niin se on supersiistiä (ja väsyttävää).