Pieni 12 viikkoa. 3kk taapertanut tässä maailmassa, kuukauden Suomessa. Apua! Pääsiäiseksi pääsi laumamme kasaan takaisin. Minä hurjana maailmanmatkaajana rymistelin bussiteitse Turun satamaan luokkaristeilyn merkeissä, ja koirani hylkäsin hoitajilleen siksi aikaa. Nauru matkusti Nurmijärvelle toisen omistajansa Lauran luokse, Kidasta ja Tarasta Oona kiltisti piti rakastavasti huolta. Nauru rikastutti kuulemma elämää olemalla hirmuisen hauska pieni aussienpoikanen. Ensimmäiset minuutit pentu oli hieman kummissaan paikasta, mutta minun...
Tämän päiväisen postauksen lisäksi vielä haaste, jonka Laura meille ojensi. 1. Mikä on kilpailemisessa hauskinta? Jos et kisaa, niin harrastamisessa sitten. No, menestyminen on aina hauskaa..... Kuitenkin pieleen menneetkin kisat voivat olla mitä mainioimmat, jos seura on hyvää. Siksi vastaankin kanssaihmiset ja -koirat. Matkustaminen, väliajat, menestyminen ja häviäminen, kaikki tuntuu hyvältä, kun on mukavia ympärillä, joiden kanssa jakaa kokemus. 2. Kaunein koirasi kaulapanta?...
Nauru pääsi ensimmäistä kertaa yökylään perjantaina. Lähdin Helsingin yöhön tanssahtelemaan, ja koska pikkupentu ei yksinoloaikaa yöaikaan varmastikaan suorittaisi kunnialla, ajelin viemään pikkusinisen äitini luokse yökylään. Kuuleman mukaan pentu oli käyttäytynyt erittäin esimerkillisesti. Se rakastui varvaskarvojaan myöten äitini nuorimpaan pomeranianiin, 6kk ikäiseen mustaan Mimmiin, ja meno oli ollut varsin railakasta kaksikolla. Äitini iski ensimmäisen matokuuritabletinkin Naurun vatsaan, joka aiheutti tavallista enemmän tavaraa varsinkin takapäästä....
MINÄ jaksoin havainnoillistaa radankin. Ainoa vaan, etten ole lainkaan varma, onko tuossa mitkään esteet oikeissa paikoissa. Kuvitelkaamme kuitenkin, että se on kutakuinkin oikein. Tuolta kuitenkin näytti tiistainen rata. Koska meni oli yhtä mainiotakin kuin yleensä, en ala seikkaperäisemmin kirjoittamaan kertomusta liitelyistämme. Vihkoon olin käsin kirjoitellut tapani mukaan muistiin tapahtumia treeneistä. Kida: Kidalla oli todella hyvät kepit, ohjurit apuna. Hyvä asento ja innokas tekeminen....
"Nyt on ihan tarpeeksi kevät!" minä kuulutin peilille tarkistellessani pöhöttynyttä olemustani. Alunperin suunnittelin crossikautta avattavaksi vasta kulkureittien sulattua, mutten voinut vastustaa kiusausta auringon huudellessa minua ja punapaimenta. Alkulämmittelyn ajan minä kirosin ideaani, toivotin talvelle mitä haisevimmat eritteet ja olin kääntymässä kotiin moneen kertaan. Juoksuhousuissa oli kylmä, tuuli nipisteli poskia, kengänpohjat tuntuivat liukkailta. Kida kuitenkin oli onnessaan, se kantoi vetovaljaita päällään kuin kuningatar eikä meinannut...
Torstai-iltana pääsi Naurukin mukaan ensimmäistä kertaa Hakunilaan. Matka sujui mukavasti nukkuen, mutta ensimmäinen ilta ja yö uudessa paikassa olivat hieman levottomia. Ei niinkään hereillä ollessa, tyttö oli reipas ja iloinen itsensä, mutta yöllä nukkui huonosti niin pentu kuin omistajakin (jälkimmäinen lähinnä ensin mainitun takia). Onneksi seuraava päivä oli jo ihan normaali yöosuudellakin. Perjantai ei sinällään sisältänyt mitään erikoista, paitsi Oran ensimmäiset kiinnostuksen osoitukset...
Eilen laitoin ensimmäistä kertaa nauhoituksen, jotta pääsisin kärryille, kuinka kakara aikaansa kuluttaa minun ja kämppiksen ollessa pois nurkista. Tyypillähän on oma alue keittiössä, Kidan ja Taran taas ollessa makkarissa. Kannoin siis läppärin pöydälle, asetin nauhurin nauhoittamaan ja valmistauduin järkyttymään! No, en minä kyllä edes järkyttynyt. Odotin jotain tämänsuuntaista, vaikkakaan tätä kuuntelukertaa ei vielä aivan pätevänä voi pitää, koska koneeni oli päättänyt katkaista nauhoituksen...
Kaikki postauksen kuvat ovat © Suvi Koskela Leppoisana sunnuntaina lähdimme Naurun kanssa kylään ystäväni luokse keskustaan. Pienen pennun ensimmäinen kaupunkireissu, ja minulla oli tunne, että reissu olisi menestys. Niinhän se olikin. Nauru on tyyppi, jota elämä ei turhaan stressaa, ja siksi tällaiset uudet asiat se ottaa varsin lunkisti vastaan. Tällä kertaa turhat vikinät jäi pois auton käynnistyessä. Typy nousi varsin tuttavallisesti etupenkille, asettui sievälle...
Lauantai. Yksinäinen lauantai. Normaalisti minä olen viikonloppuisin kaikkea muuta kuin yksin tyttöjeni kanssa. Nyt kuitenkin kävi näin. Mikäpä olisi parempi tapa viettää rentoa päivää, kuin menemällä maneesille treenaamaan? HD:na, kiitos. :) Naurulle kyseessä oli ensimmäinen matka Asikkalaan. Kuten aiemminkin, auton lähtiessä käyntiin se kiljahti kerran, yritti itsepintaisesti kavuta penkille, lopulta luovuttaen ja nukahtaen niille sijoilleen. Se nukkua tuhisee koko matkan nätisti, ja herää...
