Viikko sitten keskiviikkona oli ryhmämme treenivuoro ja nappasin punaisen Kidan mukaani. Myöhemmin totesin, että olisi pitänyt ottaa kumpainenkin, sillä olin ainoa, joka kentälle saapui. Oli kuitenkin ihan piristävää tehdä VIP-treeni Kiiturin kanssa, harjoitella kaikkia sille hankalia asioita ihan ajan kanssa. Kidan asenteesta työntekoon tuskin tarvitsee erikseen mainita, ainahan se on yhtä liekeissä.

Teimme ensin lähtöharjoituksia, palkkausta rauhallisesta odotuksesta ja lähtölupa vain rehellisestä odottamisesta. Samaan sotkuun hieman keinun kontaktin harjoitusta, joka on Kidalla mieleeni liian hidas, muuten ihan näppärä. Teimme myös keppien itsenäistä hakua - ja olen niin ylpeä! Kepit ovat nykyään Kidan varmin liike, eri asia oli kaksi vuotta sitten. Kida ei halunnut kepitellä yhtään, paineistui kamalasti ja nykyisin voin lähettää sen kepeille ihan mistä vain. Saan myös olla missä tahansa, se tekee kyllä. On ilo katsoa Kidan pujottelua ja sen ilmettä, sillä on juuri oikeanlainen asenne.

Teimme myös putken ja puomin erottelua, joka Kidalla on toella hyvin hallussa. Puomin otti joka kerta oikein, putkelle mentäessä kerran valitsi puomin, muttei sen useammin. Loppuun vielä yllä olevaa ientä radanpätkää, jossa hieman saksalaistreeniä lähinnä itseäni ajatellen. Lähdin liikkeelle heti merkattuani takaakierron, muistin pitää katseeni laskeutumispaikassa ja olimme Kidan kanssa yhtä aikaa esteen takana, Kidan hypätessä, minun liikkuessa eteenpäin. Mahtava fiilis! Pienen kolauksen treenien tuoma ilo sai, kun ulko-oville itsensä parkkeerannut perhe päästi villakoiran pitkällä flexillä luvatta Kidan luokse ja villaeläimestä oli tulla rukkaset nanosekunnissa. Koskahan ihmiset oppisivat luvan kysymisen tai rauhallisen ohituksen suomisen?







Perjantaina lähdettiin koko perheen voimin tekemään metsätreeni Firan metsikköön. Ilta sisälsi kaksi jälkeä australianpaimenkoirille ja pienen hakutreenin Taralle. Kidan jälki oli helppo, pari loivaa käännöstä se sisälsi ja Naurulla oli alkuun tiheästi namitettu, joka vaikeutui jäljen edetessä. Se sisälsi kolme 90 asteen käännöstä ja neljä keppiä, kolme purkilla, yksi ilman.

Taran hakutreeni pidettiin hauskana ja leppoisana. Tara kiiruhtaa metsään hirmuisella vauhdilla, vaikkei sen etsiminen ihan oppikirjasta olekaan. Hyvin se silti käyttää nenäänsä: hämmentyessään seisahtuu naama vastatuuleen, nuuhkii, toteaa mistä haju tulee (tai on tulematta) ja sitten pinkaisee eteenpäin nakkivarkaan löytäen. Tarasta homma on hauskaa ja täytyy sanoa, että melkoise hakukoiran siitä olisi harrastamiseen saanut!





Kida ei ole kummoinen jäljestäjä vieläkään. Se pyytelee paljon lupaa aika-ajoin ja muutenkin on kummastunut itsenäisestä työskentelystä. Vaan Kida yllätti, ilmaisun puolesta nimittäin! Loppuun oli laitettu keppi ja ennenkuin ehdin kissaa sanoa, nappasi Kida sen oikean kepin suuhunsa. Pieni esinekoira niin nohevana näytti, että tässä tämä oikean hajuinen kepukka on. Kyllä meitä nauratti! Kidahan esitti etsijäkoiran taitojaan myös pari viikkoa takaperin maalla äidin luona kyläillessä. Äitini hävitti puheimensa puutarhan kitkemisen yhteydessä ja pyysin häntä antamaan hajun kämmenestään Kidalle. Lähetin Kidan etsimään ja pari kertaa se kävi tökkäämässä rikkaruohoista täpötäyttä ämpäriä. Luulin Kidan ilmaisevan ämpäriä äitini hajun takia ja lähettelin sitä puskiin, kunnes Kida kolmannen kerran kävi ämpärin äärellä tökkimässä. Silloin aloin penkomaan rikkaruohosisältöä - ja sieltähän se kadonnut puhelin löytyi!

Naurun jälki alkoi hyvin. Namiapu antoi sille kaivattua malttia ja työskentely oli kaeunista. Välillä jalat meinasivat viedä kovempaa kuin pää, jolloin pidin vähän vastaan. Tätä merle ensin otti vähän nokkiinsa ja tuli epävarmaksi, mutta lopulta se tuntui ihan huokaisevan ja alkoi työskennellä hyvin ilman mitään hössötyksiä. Kulmat teki erittäin kauniisti, samoin ilmaisut! Kaksi ensimmäistä purkkikeppiä meinasi mennä ohi hösötyksen takia, mutta kolmannen ilmaisi samantien - ja samoi viimeisen ilman purkkia olevan! Olin niin riemuissani, kun pelkkä keppi ilmaistiin ihan oikeaoppisesti kuten isot jälkikoirat konsanaan. Treenin jälkeen mentiin vielä viilentymään Firan uimapaikalle, jolta postaukessa olevat kuvatkin on otettu.

Tällä viikolla olemme keskittyneet hyvänmieliseen tokoageiluun. Treenit ovat olleet sopivan yksinkertaisia ja moivoivia, mutta silti on harjoiteltu vaikeita asioita. Suuri etappi oli, että Kida on suorittanut monta kertaa onnistuneesti metallisen hyppynoudon oikealle korkeudella! Tästä kuitenkin lisää seuraavassa postauksessa, jonka yritän kirjoittaa jo ensi viikon parina vapaapäivänä.