Kirjoitin eilen pitkän sepustuksen treenatuista asioista, tänään taas päätin vastata kysymyspostauksen kysymyksiin. Valitettavasti kysymyksiä tuli niin vähän, etten innostunut mitään suurta palkintoa laittamaan jaolle, mutta ehkäpä ensi kerralla! Ellei tuo helle pehmennä aivojani, ja sitten teenkin jotain kivaa vähän jälkijunassa. Annan kuitenkin kunniamaininnan Katariinalle, joka oli selvästi käyttänyt mielikuvitustaan! :D Ihan mahtavaa, kiitos kysymyksistä.

Siiri Saukko kysyi: Miten päädyit ottamaan Naurun? Mikä on ensimmäinen asia joka sinulle tulee mieleen sanasta koira?

Naurun ottaminen olikin kovan miettimisen, harkinnan, pähkäilyn ja jopa pelon alla. Juttelin monien kanssa asiasta, valvoin öitä miettien ja homma oli kariutua pariin otteeseen. Loppujen lopuksi itse tilanne oli niin lupaava, etten yksinkertaisesti voinut sanoa "ei". Yhdistelmäkin oli mitä mainioin, sijoittaja yksi parhaista ihmisistä, joita olen tavannut, ja koko kuvio muutenkin niin maukas, että lähdin uteliaana ja riemunsekaisena mukaan. Onneksi!

Ensimmäinen asia, joka minulle tuli mieleen sanasta "koira", oli Kida. Hmmmm. Johtunee varmaan siitä, kun tuo yllä oleva animaatio aukoo päät--- suutaan nokkani alla. Mutta siis, yleisesti minulle tulee sanasta koira mieleen eläin, lemmikki, agility ja ystävä.

Jenna sen sijaan tuumasi: Kuvitellaan tilanne että olette todella myöhässä jostakin tärkeästä, niin kuka koiristasi stressaisi eniten kiire lähdöstä? Jos joku koirista pitkittäisi lähtöä edelleen kuka se olisi ja miksi? :D
Onko karvaisilla huonoja tapoja?

Kida. Ehdottomasti Kida. Se imee joka ikisessä tilanteessa minusta kaiken tunnetilan, ja jos minä kiirehdin ja stressaan, niin taatusti stressaa sekin. Tara on niin lunki, että venyttelisi vasta takakinttujaan, kun minä olisin juossut huoneessa sen kolme kertaa. Nauru taas innostuu lähinnä syömään Kidan lähtötilanteessa, ja uskoisin, että Kidan hermoilu saisi sen painihalut heräämään, eikä minun paineensietokyvyttömyyteni.

Ja kyllähän noilta huonoja tapoja löytyy. Kida tykkää pistää taskut uuden näköisiksi, jos sellaisia jättää hänen armoilleen yksin ollessa. Nauru on oppinut käyttämään äänilahjojaan ja Tara taas nauttii roskiksien kaivelusta, jos yksin ollessa sellaisen tutkimiseen jätettäisiin mahdollisuus.

Katariinan kunniakysymykset: Mitä tekisit, jos sinulla ei olisi yhtään koiraa? Saat valita, että johtuuko koirattomuutesi siitä, ettet olisi koskaan hankkinut yhtäkään karvakuonoa vai elämmekö jossakin utopistisessa maailmassa jossa koiria ei ole olleskaan. Tai miten tyhjältä/omituiselta/karvattomalta elämä tuntuisi, jos koiriasi ei äkkiväkkiä olisikaan. Esim joku ilkeä ihminen olisi lähettänyt ne rinnakkaistodellisuuteen tai muuta yhtä todennäköistä.

Kuvittelen tilanteen niin, etten olisi koskaan ottanutkaan koiraa. Vastaus silloin on nimittäin helppo: olisin jäänyt kiinni heppamaailmaan. Mitä luultavammin minulla silloin olisi yhä oma hevonen, olisin varmasti valmentautunut enemmän ratsastusrintamalla ja mahdollisesti kilpailisinkin. Hevosharrastukseni joutui turmiolla lähinnä koirien takia (aika ja raha ei riitä kumpaankin, eikä edes motivaatio). Tyhjää taatusti olisi, sillä perheessämme on koiria ollut aina. Minulla on ollut koko elämäni ainaka yksi (1) koiraton kuukausi, kun Emma-vainaa lopetettiin ja Taran luovutusikään oli tämä maaginen kuukausi aikaa.

Jos eläisitte keskenänne jossakin mökissä keskellä korpea, niin kuka tulisi ensiksi mökkihöperöksi, sinä vai joku koirista?

Apua, paha kysymys. Epäilen tässä, että joko minä tai Kida. Naurulla ja Taralla ei olisi hätää niin kauan, kuin on vettä missä polskia ja lelu jota retuuttaa. :D Minun harmaat aivosoluni taas turhautuvat hyvin nopeasti tasaiseen tahtiin, ja varmasti parikin viikkoa mökillä saisi treenijalat vipattamaan astetta vikkelämmin. Kida on koirista se, joka ajattelee samalla tavalla kuin emäntä, mutta uskoisin sen kestävän tylsyyttä minua kauemmin selväjärkisenä...

Mikä on lempitarinasi koiristasi? Se yksi, mitä kerrot kaikille uudestaan ja uudestaan etkä ikinä kyllästy siihen itse? Vai tuovatko koirasi elämääsi niin monia tarinoita päivittäin ettei mikään niistä ehdi jäädä pyörimään kasvaakseen legendaksi?

Oi, ihanaa kun kysyit!
Tästä on aikaa parisen vuotta. Vuokrasin työnantajani kahta hevosta: puoliveriruunaa ja nuorta suomenhevosoria. Suokkiorin tarha oli keskellä pihaa. Hevonen itsessään oli ihan kiltti, mutta nuorena miehenä ei juurikaan sietänyt tunkeilijoita henkilökohtaiselle alueelleen. Työnantajani lähti laivalle, ja lupauduin menemään hoitajaksi mestoille koirieni kera. Tara ja Kida kumpikin ovat vedenkestäviä tallikoiria, joten mitään ongelmia niiden käytöksessä ei ollut...

... paitsi, että Tara on kovin rakastava hevosia kohtaan. Se halusi köpötellä niin lähellä aitaa, kuin mahdollista. Nuori ori ei pitänyt tästä, ja se aina syöksähtikin aitaa kohti korvat niskassa. Taran mielestä tämä oli älyttömän hauska leikki, joka lopulta meni siihen, että Tara juoksi aidan viertä ja hevonen juoksi perässä. En ehtinyt kieltää, enkä muutenkaan kissaakaan sanoa, kun vauhdin hurmassa Tara juoksikin tarhaan. Se ei edes tajunnut virheliikettään. Se pysähtyi keskelle tarhaa, ja valehtelematta sen ilme oli perin hämmästynyt. Nanosekunnissa kasvojen ilme muuttui huolestuneeksi, sillä hevonen oli tajunnut vieraan päätyneen tarhaan. Ori veti päänsä alas, sen korvat melkein upposivat niskan lihasta läpi, ja se lähti rynnimään turpa maata viistäen kohti Taraa. En ole IKINÄ nähnyt koiran silmien laajenevan niin, enkä varsinkaan tollerin lähtevän niin kovaan vauhtiin paikaltaan. Savupilvi vaan pölähti, kun Tara pinkoi ketarat suorina pakoon etujaloillaan kauhovaa hevosta, ja äkkijuoksulla pieni oranssi pinkoi aidan ali turvaan. Orii jäi korskumaan portille, Tara toljotti silmät suurena huohottaen vaaraa kohti ja minä nauroin kippurassa vatsaani pidellen.

Nettan kysymyslista tulee tässä:Miksi juuri auspai? 
Mistä nimi WIPOE tulee? 
Tuutko joskus treenaamaan jälkeä/tokoa/agia/etc. meidän kanssa? :P
Kuinka korkea Nauru on tällä hetkellä? 
Mistä alunperin keksit koiraharrastukset?

Hyvä on, blogi, sinä voitit! Minä kun ajattelin päivittää vähän myöhemmin, mutta ei. Jokin voima minut kuitenkin veti näpyttelemään tänne!



Meidän treenitahti on näin kesällä ollut ihan päätähuimaava - muistan varmaan toitottaa sitä n. joka kolmannessa viestissä, vähintään. Agility, toko ja jälki ovat olleet lajit, joissa olemme kunnostautuneet. Tekeminen on ollut huomattavan paljon hauskempaa siksikin, kun on niin mainiota treeniseuraa: vieraita tuttavuuksia ahkerasti ovat olleet Rebecca Cecilin kanssa, Jenna Delian kera ja pari kertaa myös Satu Colhu-seropin kanssa. Ihan mahtavaa!





Jälki on ennenkaikkea Naurulle ajateltu ja Naurun kanssa aloitettu. Aika vikkelästi olen päässyt sisään ko. lajiin, tiedonjanoisena tietenkin imeskellyt jokaisen tiedonmurun itseeni kehittyäkseni mahdollisimman nopeasti. Kuten kaikki tietää, minulle kaikki mieluummin heti kuin kohta....
Pari kertaa tässä otettu jälkeä, yksi pellolla (Oona teki) ja yksi metsässä (Sadun käsialaa). Metsässä Nauru on ihan superi: se on tarkka, rauhallinen ja huolellinen. Pellollakin se tsemppaa, mutta saattaa useammin häiriintyä tuulen tuomista tuoksuista, eli toisesta jäljestä meidän tapauksessamme. Alle laitan Rebeccan kuvaaman videon Naurun jäljestyksestä viime keskiviikkona firan metsissä.

Kida teki jäljen myös tässä taannoin, mutta edelleenkään se ei punaisen leipälajiksi olisi. Nenäänsä käyttää kyllä, mutta ei kestä, jos minä käännän sitä menosuuntaan tai muuten estän kääntymisen/poikittamisen. Liinan antaminen auttaa, mutta sitten taas jäljestä tulee sotkuisempaa ja malttamattomampaa.
Tara taas tykkää jäljestämisestä hurjasti, mutta kuten muissakin lajeissa, se on niin kovin menevä. Jalkojen välissä kun pidin sen, malttoi noutaja tehdä tekemäni jäljen kunnialla loppuun saakka, häntä iloisesti heiluen. Tara teki ihan vaan suoraa, tiheään palkattua namijälkeä, kun taas Kidalla tuli pientä kaartoakin mukaan. Kummallakin oli keppi lopussa, samoin Naurulla keppi on jäljen päässä.

Nauru on opiskellut ilmaisua (=maahanmeno) myös siviilissä, lähinnä sisätiloissa. Hyvinhän se toimii, kun kakara muistaa, että niitä keppejä ei syödä. Kuten ei tunnarikapuloitakaan. Ja kaikenmaailman roskia ja palloja ei tarvitse ilmaista.



Agilityssa taas kunnostauduttiin tänään VAU:n järkkäämissä kisoissa Nastolassa. Kida tykitti kaksi starttia helvetillisessä helteessä, mutta eipä se sen menoa haitannut. 
Ensimmäinen rata hävettää minua suunnattomasti, koska - gah, millaisen aloittelijan virheen voi ohjaaja tehdä! Kolmannella esteellä, putkella, en ottanut tarpeeksi kiinni ja kas, sinne piliti väärään päähän. Hylkyhän se sieltä. Koko loppu rata oli ihan superi, paitsi keppien jälkeen säädin hypyllä jotain omaa, mutta enpä minä ohjaukseen enää keskittynytkään. Ei tullut lentokeinua ja rengas suoritettiin puhtaasti leikkauksista huolimatta, ja ennenkaikkea kepit oli ihan holtittoman mahtavat, eli en valita turhia.
Tokalla hyppärillä neiti muistutti saaneensa luonnetta ja kipakkutta, ja ettei ole enää "se maailman kaatumista pelkäävä kainalossa itkijä", ei ainakaan agilityradalla. Kepit oli sijoitettu ennen edessä siintävää putkea, ja puolessa välissä Kida vain.. lopetti kepittelyn. Ja ärjäisi minulle. Että "ohjaa mut putkeen, bitch". Sain ottaa kepit KOLMESTI, ennenkuin teki kunnialla loppuun. Se ei paineistunut, ei ahdistanut, ja tuijotti tasan sitä putkea- ja räyskähti minulle perkeleen joka kerta, kun en antanutkaan sen mennä oman mielensä mukaan. Sika. Joskin ihan kiva, että uskaltaa tehdä noin. Entinen treenikaveri Tuuli sanoi, että "en minä tuollaista Kidaa ole kepeillä tottunut näkemään, vaan sellaisen varovaisen, hitaan kuikuilijan."



Tara oli tänään ihan superkiihkeä, kun pääsi tekemään. Harjoittelin sen kanssa irtoamista, ja hyvinhän se irtosikin, kun virtaa oli niin paljon. Ympyrän malliin asetettu putki - hyppy - hyppy - hyppy - hyppy - putki oli himu hauskaa, mutta noutaja keskittyi niin, ettei kiljuakaan ehtinyt. Lisäksi se kunnostautui tänään kepeillä huomattavasti. Viimeksi kentillä opettelimme sen kanssa astetta itsenäisempiä kepittelyjä, ja tänään harjoitellessani kepeille leikkaamista alkoi se itsenäisesti suorittaa keppejä. Viivana minä menin mukaan (ja koiran ohi), ja nopealla tahdilla ponteva porsaani eteni estettä. Hirmu paljon malttia noutaja on saanut, kunnioitettavassa seitsemän vuoden iässään.
Nauru taas... no, putkeen menoa opiskeltu jos minkäkinlaiesta kulmasta. Samoin sitä ensimmäistä keppiväliä. Otin uutena harjoituksena myös eteen-menon, joka hoidettiin kätevästi etupalkan avulla. Myös kontakteja naksutetu ahkerasti: laitoin avuksi kaksi siivekettä, jotta pentuinen tarjoaa taatusti kontaktin suorassa ja oikeassa kohdassa (ei esim. liian reunassa).
c: Rebecca Saleh

Ja toko! Muhun on iskenyt taas ihan valtava tokokärpänen. Johtunee siitä, että päätin ilmoittaa sen taas viralliseen kokeeseen tässä.. mahdollisimman pian. Että niin. Varmaan VOI3 sieltä maksimissaan tulee, mutta tulkoot. Minä HALUAN taas kisoihin, eikä Kidan kisaepäröinti hälvene kehänauhojen ulkopuolella peukaloita pyöritellen. Taralla toko on edelleen vain hauskaa puuhastelua mielen ratoksi. Oppi se jotain uuttakin. Vuosien raadannan tuloksena se oppi pitämään_kapulaa_suussaan_istuessaan_paikallaan. Mieletöntä! Fantastista! Vielä kun sen saisi vahvistettua varmaksi ja yhdistettyä noutoliikkeeseen, niin hyvänen aika, yksi avon liike kaukojen lisäksi sujuisi mallikkaasti. Siihen se sitten jäisikin. ALO sinällään ei tuota Tapsalle ongelmia, mutta se sen mekkala on jotain niin... kimakkaa ja ei-toivottavaa, ettei sellaisen kanssa kehiin pötkitä.  Lisäksi seuruu on onnettoman väljää, eikä minulla ole intressejä lähteä hinkkaamaan sitä. Niin kauan kuin Tapsalla on hauskaa, niin olkoot. Sen perusasentoja kyllä rakastan, pyörähtää noutajan takamus niihin niiiiiin vetreästi.
Nauru taas tekee kaikkea sekaisin, kaikkian pohjia. Seuruissa olen päässyt jo parin askeleen ripauksista pidemmälle, ja naksuttelen oikeaa paikkaa, tahtia ja kontaktia myös liikkeessä. Käännökset vaativat paljon viilaamista, ja juoksuseuruiden kanssa odottelen ihan rauhassa. Seuruun opetus on minulle kuin ydinfysiikkaa, tarkkaa hommaa, jossa ei niin vaan hoppuilla. Ruutua on tehty heitsaten (haettu kiihkeyttä) ja naksuteltu paikkaa (jota hakee tosi kivasti itsekin). Naurulla naksuttelu on tosi antoisaa, sillä se tarjoaa mielellään asioita ja miettii tosi paljon. Lisäksi Naurulla on tehty luoksareiden heitsausta (haettu kovaa vauhtia ja siitä jarrutusta), opeteltu perusasentoa eri kulmista. On nosteltu kapulaa, on pidelty kapulaa, on nosteltu metallikapulaa, lusikkaa, veistä ja tikkua. Jääviä harjoiteltu peruuttaen (siis minä peruutan), paikkamakuuta ja-istumista tehdään monessakin eri paikassa ja monenlaisella eri häiriöllä. Apua, mitähän vielä. Kaikenkaikkiaan oltu ahkeria, ja Nauru on myös antanut parastaan. Paras kertomus Naurun tokoiluista liittyy eiliseen, perjantaihin. Kesken tekemisemme alkoi jumalaton ukkonen ja sade, mutta huolimatta äänihäiriöstä ja hieman.. kosteasta olotilasta, jatkoimme treeniä vielä vähän. Nauru ei ole koskaan ollut kummoinen sateen ystävä, mutta kyllä se hommia teki sateesta huolimatta. Joskin istuminen oli ihan kamalaa Naurun mielestä. Alla video Naurun tämän päiväisistä tekemisistä. Ihan hämmentävän hyvin tyyppi jaksoi, vaikka takana oli muutaman tunnin turistina olo agilitykisoissa, äidin luona maalla myhjääminen ja retiisillä leikkiminen maaseudun rauhassa, kävely kentille kotoa ja vielä älyttömän lämmin keli päälle. Näin yöajasta voin sanoa, että pentu nukkuu _hyvin_ sikeästi.
Kidan kanssa taas hinkkaamme voittajaa esityskuntoon. Kaikkia liikkeitä parannellaan (mm. ruutua tehty niin, että ympärillä on kapuloita häiriönä. Oli yllättävän vaikeaa aluksi...) ja heitsaamalla ajattelin hakea vielä lisää potkua niihin. Metallinoutoa teen periaatteella "yksi onnistuminen, ja heti lopetetaan" jotta Kida oppisi suoriutumaan tehtävästä kunnialla heti ensi yrittämällä. Palautuksia on kyllä tullut, ja niistä on palkittu superisti, kun hakatun näköinen, luimisteleva paimen hilautuu heikosti pidellen paikalleen vasemmalle sivulleni... Havaitsin Kidan motivaation heikkenevän huomattavasti seuruun pitkittyessä, ja ajattelin tähän(kin) puuttua elämättömänä ihmisraasuna. Hirveästi EVL-liikkeitä en jaksa ajatella, ennenkuin sinne pääseminen on konkreettisempaa. Zetaa tehdään vaan usein jääviä harjoitellessa.



NYT riittää tältä erää. Huomenna luvassa kisatalkoilua, joten uni kuulostaa hyvältä idealta.

Tiistaina ja tänään, torstaina, on huomioitu muitakin koiria enemmän kuin tarpeeksi. Tiistaina myös Kida ja Tara pääsivät jäljelle, ja tänäätein supertokotreenit kaikkien kanssa. Huomenna on luvassa käynti Ojangossa. Näistä treeneistä raapustelen lisää kuitenkin myöhemmin, kun on kuvasaastettakin laitettavaksi tylsiä kirjaimia koristamaan.
Lauantaina Kida kisaakin vielä. Iiks.