Huhhei. Jotenkin koneella istuminen ja blogin päivittäminen ei ole napannut yhtään. Kännykällä lorviminen senkin edestä ja Instagramit kyllä päivittyy, blogipahanen sen sijaan ei. Noh. Mitä sitä paineita ottamaan, loppusyksyn sateissa kerkiää sitten puuduttaa takamustaan näyttöpään edessä. Joskin syksyllä on paljon mielenkiintoisia treenejä ja koulutettavaa, niin mahtavaa!
Nauru tekaisi juoksunsa, joten kisaamaan päästään elokuun lopussa/syyskuussa ilman huolen häivää moisista hidastuksista. Sitä ennen täytyy kuitenkin selvitä tokon PM-kisoista... Naurua pyydetiin varakoirakoksi AVO-luokkaan ja hetken tuuminnan jälkeen vastasin teinikkäästi YOLO ja lupauduin messiin. Saa nähdä, mitä tästä seuraa, mutta ainakin on hauska mennä kokeilemaan. Treenejä on tehty hyvällä asenteella sieni-ilmaisujen sivussa. Myös Meno-poika on rauhakseen opiskellut simppeleitä tokojuttuja, esineen hausta se pitää kovasti ja hitaasti perusasento alkaa löytää paikkaansa... Kaikkein parasta on silti agility, jätkän pätkä hakee putkiin ihan pyytämättäkin ja on oikein vauhdikas, kekseliäs pieni koiranalku.
Herrakoira on muutenkin hirmuisen hyvätapainen, oikea kullannuppu. Toki se välillä keksii koiruuksia ja maistelee vaikka vähän sohvan kulmaa, mutta pääsääntöisesti se on hirvittävän mukana. Se ei karkaile vaan pysyy kivasti lenkeillä lähellä, tulee kutsuttaessa luokse, on yksinolot hiljaa. Se nukkuu onnellisena jaloissa, kun ei enää harrasta yökasteluita; tänäänkin ukkeli nukkui tyytyväisenä 9h ilman haisevia yllätyksiä matolla. Naskalihampaat tippuvat niin, että kolina käy. Jalat venyy ja naama on niin herttainen, kuin pienellä sinisilmäisellä merlepojalla vaan voi olla.
Ei kai tässä tähän hätään muuta. Yritän saada sieluni balanssiin, mieleni järjestykseen ja onneksi minulla on kolme maailman parasta apulaista auttamassa siinä jopissa. Odottelen innokkaasti syyskuuta ja syksyn tuomia aktiivisuuksia. Ja onneksi sitä ennen on vielä hauskuuksia luvassa, kuten mätsärit veljesenergialla... Vielä kesää on jäljellä, uskokaa pois!
Nauru tekaisi juoksunsa, joten kisaamaan päästään elokuun lopussa/syyskuussa ilman huolen häivää moisista hidastuksista. Sitä ennen täytyy kuitenkin selvitä tokon PM-kisoista... Naurua pyydetiin varakoirakoksi AVO-luokkaan ja hetken tuuminnan jälkeen vastasin teinikkäästi YOLO ja lupauduin messiin. Saa nähdä, mitä tästä seuraa, mutta ainakin on hauska mennä kokeilemaan. Treenejä on tehty hyvällä asenteella sieni-ilmaisujen sivussa. Myös Meno-poika on rauhakseen opiskellut simppeleitä tokojuttuja, esineen hausta se pitää kovasti ja hitaasti perusasento alkaa löytää paikkaansa... Kaikkein parasta on silti agility, jätkän pätkä hakee putkiin ihan pyytämättäkin ja on oikein vauhdikas, kekseliäs pieni koiranalku.
Herrakoira on muutenkin hirmuisen hyvätapainen, oikea kullannuppu. Toki se välillä keksii koiruuksia ja maistelee vaikka vähän sohvan kulmaa, mutta pääsääntöisesti se on hirvittävän mukana. Se ei karkaile vaan pysyy kivasti lenkeillä lähellä, tulee kutsuttaessa luokse, on yksinolot hiljaa. Se nukkuu onnellisena jaloissa, kun ei enää harrasta yökasteluita; tänäänkin ukkeli nukkui tyytyväisenä 9h ilman haisevia yllätyksiä matolla. Naskalihampaat tippuvat niin, että kolina käy. Jalat venyy ja naama on niin herttainen, kuin pienellä sinisilmäisellä merlepojalla vaan voi olla.
4,5kk äidin kukkamaalla <3
Mitähän sitä vielä kertoilisi. Joku päivä täytyy reipastua ja kirjoittaa lopultakin tiukka analyysi Flying Dog-jauheista. Ne onkin olleet kovassa käytössä, vaikka juoksuhaaste menikin mönkään... Olen kelvottoman huono juoksemaan yksinäni ja kun juoksuseurani on estynyt, olen nautiskellut huomattavasti enemmän kävelyvaihteesta ja painonnostosta. Nyt, kun lempivuodenaikani alkaa - loppukesä! - tulee taatusti liikuttua mitä erilaisimmilla vaihteilla ja illalla käperryttyä koneen ääreen tulivalaisun ympäröimänä. Kävimme heittämässä yksi päivä 20km minivaelluksen Essin ja Nari-collien kanssa, niin tuskin ihan niin pitkään kävelen enää yhdeltä rysäykseltä, vaikka sää ihana olisikin...
Tara voi oikein hyvin! Se pääsi tärkeään Mestarin virkaan ja aloitti siskontyttöni Hertan agilityohjaajaksi koulimisen. Kaksikko pääsikin hyvin yhteisymmärrykseen ja tekivät jopa kaksi kertaa putkeen seitsemän esteen hyppyradan. Ihan mahtavaa menoa! Noin muuten mummokoira on nautiskellut kävelyistä, uimisesta ja tietenkin palloista. Maalla äidin luona käydessä se söi varmaan kaksikymmentäkolme omenaa, varasti niistä muutaman Menon kätköltä ja pääsi kauneussalonkiin. Aamukahvin hörpittyäni minä nimittäin ensin pesin sen oikein shamppoolla, selvittelin takut, harjasin ja trimmasin. Muorin turkista tuli ihanan pöyhkeä ja ikänumero tipahti taatusti useammalla. On hän nyt niin hieno, kuten arvolle sopii.
Ei kai tässä tähän hätään muuta. Yritän saada sieluni balanssiin, mieleni järjestykseen ja onneksi minulla on kolme maailman parasta apulaista auttamassa siinä jopissa. Odottelen innokkaasti syyskuuta ja syksyn tuomia aktiivisuuksia. Ja onneksi sitä ennen on vielä hauskuuksia luvassa, kuten mätsärit veljesenergialla... Vielä kesää on jäljellä, uskokaa pois!
