Koska ulkoasun remontti menee kiireellisen työviikonlopun takia ensi viikkoon, päätin seurata monien muiden bloggaajien esimerkkiä ja päräyttää teitä, lukijoita, haasteella.

Meidän tapauksessa hommat menee harvemmin niinkuin Strömsössä, mutta viime viikonloppuna taidettiin tehdä oma enkka. Ai kamala sentään, onneksi oli kuitenkin hauskaa, niin ei ihan kaihertamaan jää!





Vime lauantaina olimme tokokoepaikalla Kidan kanssa hyvissä ajoin. Illalla juoksuja ei vielä kuulunut ja olin tyytyväinen, etteivät ne ehtineet alkaa. Suoraan sanoen vitutus olikin melkoinen, kun harjoittelimme juoksitarkastusta ennen kehään menoa: veripisaroita tipahteli valkoiselle nenäliina-arkille. Kymmenen minuuttia ennen kehään astelua piti minun käydä ilmoittamassa juoksunartun saapumisen estymisestä kilpailemaan. Voi.. räähkä, mutta onneksi tunnin nokosten jälkeen maailma tuntui taas valoisalta paikalta, eikä tilanne haitannut enää niin paljoa. Vastassa olisi kuitenkin ollut vain kaksi koiraa ja tähtäimessä seuramestaruus, vaatimattomasti.

Sunnuntain JAU:n agilitymestaruuksiin olivat kuitenkin juoksunartutkin tervetulleita. Astelin, tai siis ajelin, paikalle koko köörin kanssa. Nauru ja Kida kisasivat kilpailevissa maxeissa, kun taas Tara otti osaa veteraanien fiilistelyluokkaan. Kidan kanssa mennessä radalle olin niin kuutamolla, että unohdin sille jopa housut jalkaan! Hyvinhän tuo loikkii pöksyissä, ei siinä mitään, mutta rimapudotuksen se sai silti aikaan muotivarustuksessaan. Radala räpsähti (onneksi?) vielä HYL, en ollut yhtään kisamoodissa ja kusin radan juuri siinä kohdassa, minnä alunperinkin ajattelin... ei näin!

Kidan meno oli kuitenkin hyvää, toisin kuin nuoremman version. Juoksuinen Nauru on kuin viisitoistavuotias lahna. Se kiikaroi miesten perään, mutta muuten lähinnä valittaa turvonnutta oloaan. Radallakin sen meno oli lähinnä surullista katsottavaa. Se kieltäytyi kahdella esteellä, eikä kummastakaan voi syyttää minun ohjaustani. Se oli lukinnutkin esteen, mutta päätti sitten kuitenkin olla hyppäämättä.






Naurulle tulokseksi 10rv ja turkasen hidas aika. Kepeilläkin se oli kuin löysä makkara. Ei sillä sijoille päästy, mutta hauskaa oli kuitenkin hyvällä porukalla! Juuri ennen veteraanien rataa pärähti vielä ukkoskuuro suoraan yläpuolelle ja kyllä siinä joukkuehenkeä vähän vaadittiin, kun kaikki kökkivät joko buffateltan tai toistensa sateenvarjojen suojissa. Tara saikin juosta radan jo rauhoittuneessa tihkusateessa ja melkoista haipakkaa koira viilettikin! Aivan oli pieni oranssi liekeissä ja se kuulutettiinkin kisoissa mediradan voittajaksi. Myöhemmin paljastui, että minien radan voittanut koira olikin todellisuudessa medi, joten Taran aika oli erittäin hyvä kakkonen. Kyllä muori ansaitsi pandakarhupehmonsa, joka itseasiassa on edelleen korkkaamatta treenirepussa...

No on! Kato kyllä täällä hengähtelyn lomassakin voi sanasen rupatella. Oli eilen niin hyvät treenit, että on ihan oikeaa saivarreltavaakin, eikä vaan aiheen vierestä puhumista. Lisäksi isken kuvitukseksi muutamia valokuvia, joita nappailimme erittäin otollisessa iltavalaistuksessa parin eri lenkin aikana.






Treenikaveri kuvasi känykällä treenin alusta pari pätkää. :)


Eilen oli jälleen Timo Liuhdon koulutus, tällä kertaa Kidan kanssa. Nauru viettelee juoksujaan, joten kaikki suunnitellut agilitykisat sen kanssa sai tylysti pyyhkiä pois kalenterista. Ihan alunperinkin suunnitelmissa oli agsaaminen Kidan kanssa, ja oli jo aikakin - punaisen kanssa työskentely on nykyään niin ihanan vaivatonta ja rentoa. Kidan ja minun yhteistyö on ollut tavattoman hyvää jo pitkään, vielä kun saisin kisoihin sen samanlaisen fiiliksen.

Rata vaikutti jo paperilla törkeän kivalta ja tehdessä tuntui vieläkin paremmalta. Siinä oli Kidalle tosi kivoja kohtia, joita on treenattu ahkerasti. Yksi oli keppien (nro 6) jälkeinen poispäinkäännös, joka sujui heti ensi yrittämällä juuri kuten suunnittelin. Timo antoikin kehuja poispäinkäännöksieni ohjauksesta, jotka ovat juuri sellaisia kuin pitääkin, mitään ei saisi muuttaa. Sen sijaan valssini sujuivat tavallista huonommin, vaikka olen yrittänyt panostaa niiden kanssa. Kyllä minä sitten onnistuin, kun uskalsin vaan tehdä sen riittävän ajoissa. Ero koiran hyppyjen pehmeyteen ja linjaan oli huomattava, kun tein ensin 7-9 välin persjätöllä, sitten valssilla viime tingassa ja lopulta erittäin hyvissä ajoin (eli valssi valmis, ennenkuin koira alkaa ponnistaa kasia).








Kida sai kehuja hyvästä asenteestaan ja työskentelystään. Se lukee ohjeita erittäin hyvin ja lukitsee esteet (kunhan muistan lukita ne...) Minäkin sain kehuja, sillä rytmitys Kidan kanssa sujuu hyvin ja punaeläimen kanssa uskallan jopa ohjata varmistelun sijaan. Kun radalla on kohta, joss koira saa oikeasti paahtaa täysiä eteen (kuten radan putkesta putkeen-kohdassa), tulee minun käyttää Kidan irtoaminen hyväksi ja antaa sen oikeasti mennä. Kontaktit vaativat taas vähän vahvistelua, itsepä en laiskuuttani ole kamalati niiden eteen vaivaa nähnyt, kun taas kepit koirani suorittaa ihan 10+ meiningillä kumpaankin suuntaan. Hurraa!

Sain viime viikolla pähkähullun idean ja ilmoitin Kidan voittajaluokan tokokokeeseen. Eihän se (ehkä) ole vielä uusien sääntöjen puitteissa valmis, mutta hei, kerrankos sitä kokeillaan. Kunhan siis armas koirani pihtaa juoksujensa alkua vielä muutaman päivän, ettei kinkerit jää välistä...
Sunnuntaina suunnataan myös koko lauman kanssa viettämään hauskaa agilitypäivää seuramestaruuksiin. Jopa Tara pääsee veteraaniradalle, vaikka omasta mielestään hän voisi kirmata ihan oikeitakin agilityluokkia. Ainakin meno tänään treeniradalla oli sellaista, että Tapsa taatusti uskoi olevansa edelleen kolmevuotias. Kahjo tyyppi, mutta niin ihana.