Meidän tapauksessa hommat menee harvemmin niinkuin Strömsössä, mutta viime viikonloppuna taidettiin tehdä oma enkka. Ai kamala sentään, onneksi oli kuitenkin hauskaa, niin ei ihan kaihertamaan jää!





Vime lauantaina olimme tokokoepaikalla Kidan kanssa hyvissä ajoin. Illalla juoksuja ei vielä kuulunut ja olin tyytyväinen, etteivät ne ehtineet alkaa. Suoraan sanoen vitutus olikin melkoinen, kun harjoittelimme juoksitarkastusta ennen kehään menoa: veripisaroita tipahteli valkoiselle nenäliina-arkille. Kymmenen minuuttia ennen kehään astelua piti minun käydä ilmoittamassa juoksunartun saapumisen estymisestä kilpailemaan. Voi.. räähkä, mutta onneksi tunnin nokosten jälkeen maailma tuntui taas valoisalta paikalta, eikä tilanne haitannut enää niin paljoa. Vastassa olisi kuitenkin ollut vain kaksi koiraa ja tähtäimessä seuramestaruus, vaatimattomasti.

Sunnuntain JAU:n agilitymestaruuksiin olivat kuitenkin juoksunartutkin tervetulleita. Astelin, tai siis ajelin, paikalle koko köörin kanssa. Nauru ja Kida kisasivat kilpailevissa maxeissa, kun taas Tara otti osaa veteraanien fiilistelyluokkaan. Kidan kanssa mennessä radalle olin niin kuutamolla, että unohdin sille jopa housut jalkaan! Hyvinhän tuo loikkii pöksyissä, ei siinä mitään, mutta rimapudotuksen se sai silti aikaan muotivarustuksessaan. Radala räpsähti (onneksi?) vielä HYL, en ollut yhtään kisamoodissa ja kusin radan juuri siinä kohdassa, minnä alunperinkin ajattelin... ei näin!

Kidan meno oli kuitenkin hyvää, toisin kuin nuoremman version. Juoksuinen Nauru on kuin viisitoistavuotias lahna. Se kiikaroi miesten perään, mutta muuten lähinnä valittaa turvonnutta oloaan. Radallakin sen meno oli lähinnä surullista katsottavaa. Se kieltäytyi kahdella esteellä, eikä kummastakaan voi syyttää minun ohjaustani. Se oli lukinnutkin esteen, mutta päätti sitten kuitenkin olla hyppäämättä.






Naurulle tulokseksi 10rv ja turkasen hidas aika. Kepeilläkin se oli kuin löysä makkara. Ei sillä sijoille päästy, mutta hauskaa oli kuitenkin hyvällä porukalla! Juuri ennen veteraanien rataa pärähti vielä ukkoskuuro suoraan yläpuolelle ja kyllä siinä joukkuehenkeä vähän vaadittiin, kun kaikki kökkivät joko buffateltan tai toistensa sateenvarjojen suojissa. Tara saikin juosta radan jo rauhoittuneessa tihkusateessa ja melkoista haipakkaa koira viilettikin! Aivan oli pieni oranssi liekeissä ja se kuulutettiinkin kisoissa mediradan voittajaksi. Myöhemmin paljastui, että minien radan voittanut koira olikin todellisuudessa medi, joten Taran aika oli erittäin hyvä kakkonen. Kyllä muori ansaitsi pandakarhupehmonsa, joka itseasiassa on edelleen korkkaamatta treenirepussa...