Kun mailma musertaa ja itku polttelee silmissä, mönkii Tara kainalooni. Se tuhisee, käy pienelle kerälle tai asettaa leukansa rintaani vasten. Samalla Kida mönkii luokseni, nuolee lempeästi ja hoitavasti kyyneleeni ja käy sitten nukkumaan aivan kiinni, selkääni vasten. Ja Nauru, joka kuuliaisesti on odottanut lupaa nousta sängylle takaraajat vielä maassa, vatsallaan pötköttäen, kiipeää luvan kuultuaan paikalle kuin hylje, heittäytyy päälleni, painaa päänsä tiukasti itseäni vasten ja huokaa syvään, onnellisena.
Koirat ovat olleet parhaita ystäviäni. Koiria on ollut aina, eivätkä ne ole pettäneet silloinkaan, kun ihmiset ovat. Ne ovat suojelleet silloin, kun ihminen on pelottanut ja ne ovat lohduttaneet, kun muilta jaksaminen on loppunut. Ne ovat kuljettaneet minut maailmaan, jossa oloni on kotoisa, opettaneet minua paljon (myös kantapään kautta) ja muovanneet elämästäni aktiivisemman. Mikään ei ole niin ihana ja turvallinen tunne kuin koira, jonka lämpö painautuu sinua vasten ja jonka jokainen hengitys kertoo, että sillä on hyvä olla. Siinä omistajansa vieressä. Tai kun koiraa jännittää ja se tulee istumaan jalkoihisi, koska tietää, että sinä olet turva.
Muistakaa rakastakaa koiraystäviänne joka päivä, samalla tavalla kuin ystävänpäivänä. Koska koira pysyy uskollisena jopa niillekin, jotka sitä eivät ansaitsisi. Mokomat hyväsydämiset, anteeksiantavaiset otukset. ♡
