Meinasin avautua facebookiin aiheesta, joka on häirinnyt minua menneinä kuukausina lenkkeillessäni tyttöjen kanssa. Muistin kuitenkin, että minulla on blogi - say whaat - ja voisin paremmalla omallatunnolla runoilla tänne, kuin täyttää ihmisten seinää mittavalla pohdinnallani. Jokainen varmasti tietää sen tunteen, kun joku tyyppi oikein ottaa päähän. Oli kyseessä sitten jotain henkilökohtaisempaa tai vaan ärsyttävä henkilö julkisessa liikennevälineessä, tekee häntä mieli tuijottaa. Se tuntuu...

Jehna. Katsokaa niitä. Kuunnelkaa niitä! Meno eiiii älä ole noin söpö. Maailman paras sunnuntai sisältää tuntikausia pentuterapiaa, pientä puuhastelua maailman parhaan äippäkoiran kanssa ja mieltä rentouttavan metsälenkin kotona odottavien karvakorvien kera. Parhaana sunnuntaina syödään pizzaa, juodaan hyvää kahvia suklaan kanssa, suunnitelaan asunnon sisustamista ja pelataan sitten Aapelissa netissä tietokoneella yhdessä maailman parhaan avovaimon kanssa. ...

HEIHEIHEI mitäs tää on! Hiljaiseloa on jatkunut pitkään. Olen klikkautunut blogiin sisään, irvistänyt, klikkautunut ulos ja potenut huonoa omaatuntoa, kunnes olen toistanut saman kierroksen uudestaan. On tuntunut, ettei minulla ole mitään sanottavaa, vaikka koirarintamalla tapahtuu enemmän kuin pitkiin aikoihin. Olen käännellyt ottamiani valokuvia ja huokaillen miettinyt elämän tarkoitusta kuvieni kohtaloa, kun ne pääasiassa lojuvat lukuisissa kansioissaan pääsemättä yleisön eteen. Mitä minä haluan kirjoittaa? Olen...