Paras päivä ikinä!

20.05

Otsikon mukainen parhauspäivä oli ainakin Naurulla. Ei sillä, oli minulla, Kidalla ja Tarallakin varsin mukavaa. Nyt kun aurinko tuntuu loistavan joka ikinen päivä, energiataso ja into tekemiseen on noussut huippulukemiin. Tykkään talvesta, pitkistä lenkkeilyistä jäällä ja kauniista metsämaisemista, puhtaudesta ja valkoisuudesta, mutta pitkän kaamoksen jälkeen sitä tajuaa oikean valon tuovan ihan erilaista virtaa. Ihminen toimii aurinkoenergialla, minkäs sille mahtaa.

Jäälenkeistä olemme nauttineet nyt viimeiset kerrat, kun niihin on mahdollisuus. Eilen jo katselin jään pintaa, ettei sinne paranee enää paljoa astella. Kulku on tapahtunut pääasiassa rantaa myötäillen, ihan varmuuden vuoksi. Siitä huolimatta koirat rakastavat pilistellä pintaa pitkin, pelkäämättä mahdollista vaaraa, joka suu avoinna odottaa viattomia uhreja kitusiinsa. Onneksi kesällä vapautuu taas suuret pellot ja niityt, joilla Kida voi toteuttaa haluaan juosta mahdollisimman suurta ympyrää niin kovaa, kuin tassuistaan pääsee.






Laitan tähän alle videon eilisistä naksutteluista Naurun kanssa. Kakara on oppinut targetin! Halleluja ja onnellisuutta, se ihan oikeasti lätkäisee etujalkansa kirjalle ja nostaa sitten katseensa minuun. Tyypin kanssa on todella kivaa työstää tehtäviä leikkien, sillä on intoa ja keskittymiskykyä puuhiin.
Suurin kunnianosoitus tyypin paikallaololle. Viime tiistaina agilitytreeneissä näytin Ketku-aussien emännälle Minnalle, millä tolalla pienokaisen paikkaolemiset on. Istutin pennun katsomoon ja laitoin sille etupalkan vähän matkan päähän. Minna räväkkänä pahanilmanlintuna (:D) yritti sabotoida pentuparan tekemisen: hän alkoi heitellä hyvin vaikeitakin hämykäskyjä ja huudahduksia, ja mielessäni olin ihan varma, että pentu nousee. Olin vapauttamassa sen heti ennen vahingon sattumista, mutta sitten tajusin, ettei pennull ollut mikään kiire nostaa takamustaan maasta. Se vilkaisi häiriöihin, mutta sitten se palautti katseensa minuun. Tuijotti minua eriparisilmillään vakaasti, levollisesti, aina niin pitkään kun annoin luvan nousemiseen hurjien palkkauksien kera. Siitäs sait, Minna, nenillesi! ;)




Mitä tämänpäiväiseen tulee, varsinkin Naurulla oli pitkä ja toiminnantäyteinen päivä. Ensin pieni sininen pääsi mukaani tallille, jossa nuori tallikoira Lyyli tarjosi lapselle hyvinkin hauskaa painiseuraa. On kyllä sanottava, että yleensä niin itsevarman ja räväkän Naurun asenne on tallilla ollut hyvinkin päinvastainen, varovainen ja mietiskelevä. Lyylin leikkiinpyyntöjäkin pentu toljotti pitkän aikaan aivan kysymysmerkkinä, kuin kaksikon välillä olisi ollut syvempikin kielimuuri. Yhteisymmärys kuitenkin löytyi, sillä hevosen sain laittaa ratsastuskuntoon aivan itsekseni tyytyväisenä, kakaran vetäessä rinkiä heinäpaalin ympärillä, möyhin irronneita korsia myyränkaltaisen otuksen lailla.



Unta pieni sai vedellä tyytyväisenä ratsastukseni ajan, mutta kotiin emme matkanneetkaan kunnollisia unosia nautiskelemaan. Hain Kidan ja Taran, ja sitten matkamme kulki Asikkalaan tokotreenaamaan. Nauru teki siellä häiriössä pikkutokoiluja (perusasento, kaukot, kontakti) ja Tara pihalla puuhasteli maltin ja äänenkäytön kanssa (perusasento, luoksetulo). Kidalla oli kuitenkin päärooli näissä karkeloissa.
Paikkaistumisessa naksuttelin alkuun rauhallisesta jäämisestä, sitten talsinkin piiloon hetkeksi. Nappisuoritus, ei valittamista. Paikkamakuu oli myös hyvä, joskin Laura järjesti vähän lisähaastetta kiljaisemalla vapautuskäskyn... Kida oli kuulemma kavahtanut ja vähän noussut, mutta samalla sekunnilla tajunnut käskyn ulkopuolisen sanomaksi ja jättäytyi siihen maahan paikalleen makaamaan. Pelkäsin Kidan möyrineen itsekseen, kun havaitsin neidin makaavan hieman eri kohdassa kuin mihin olin sen jättänyt.
Liikkuroidussa luoksetulossa virittäytynyt neiti veti ensimmäisen yrityksen aivan pannukakuksi: matkalla voi ihan hyvin unohtaa, mitä "top" tarkoittaa. Uusi yritys olikin sitten mitä mainiompi suoritus, likka reagoi käskyihin nopeasti ja hyvin.
Seuruussa ahkera naksuttelu on tuottanut tulosta! Alkuun pari vaimeaa piippausta lähdössä, mutta kun naksauttelin ja palkitsin jälleen hiljaisuudesta, saimme hyvin nopeasti kokonaisen seuruun lähtöineen ja liikkumisineen aivan kuono ummessa! Superia!
Ruudussa treenattiin matkaa paikan sijaan. Laura hoiti palkkauksen. Pari kertaa niin, että Kida näki palkan laitettavan ruutuun, sitten ilman palkkaa (naksautuksesta Laura heitti sen Kidalle) ja loppuun vielä palkan kanssa. Tuo pelaa edelleen silmillään tällaisessa harjoituksessa, mikä hidastaa vauhtia... Pitää tarkastella, tuottaako tämä harjoite enemmän haittaa vai hallaa, ja miettiä jatkoa sen mukaan.
Loppuun vielä kaukot todella pahalla häiriössä. Alkuun punainen otti itseensä ja liikkeet olivat jäykkiä, mutta tekeminen parani kokoajan loppua kohden. Palkkasin jokaisesta vaihdosta, ja neiti rentoutui silminnähden. Puuttua täytyy siihen, miten paimen itseään venyttää m-s vaihdossa!
Paikkaistumista tehostin vielä ulkosalla, Kida on keksinyt liikkeen olevan tosi ahdistava, ja mieluummin jää seisomaan... möh. Huonolla tuulella tämän treenaaminen kostautui saman tien. Tulipahan taas muistutus siitä oikeasta mielentilasta koiran kanssa touhutessa.



13 viikkoa

Koko poppoo <3

Tiistaina tosiaan oli agilitytreenit, joissa mielialani ei ollut paras mahdollinen. Agilityradalla se oli ihan hyvä juttu: purin turhautuneisuuteni varsin energiseen ja tosissaan tehtyyn ohjaukseen, ja kuulemma energiani oli ollut oikein kilparadalle sopivaa. Pitääkö minun nostattaa viettini puhtaasti miinukselle ja punaista näkemään, jotta saamme näyttävän näköistä lentoa (ja mieluiten niitä nollia!!) kilpailuihin? Niin tai näin, Kidan kanssa se toimi. Sen sijaan tokossa, jota pienesti väänsin agilityn jälkeen, fiilis kostautui pahemman kerran. Meinasi mennä perusasentoa myöten mennä homma pahasti kärähtäneeksi pihviksi, kun punapaimen otti herkkänä olentona nokkiinsa elimestä, joka oli juurtunut tiukasti otsaani.

Tara ei yleensäkään sen suuremmin reagoi olemukseeni, vaan nauttii elämästä muiden ketutuksesta piittaamatta. Sen kanssa oli hauska juosta rataa, joka nollana lopulta vedettiin. Keppejä koiruus hakee huomattavasti paremmin ja kontaktit se on sisäistänyt hienosti. Tapsan kanssa on kyllä ilo tehdä töitä: se on kiihkeä, mutta oikeassa mielentilassa ei liikaa. Se antaa anteeksi, muttei sooloile omiaan, on nopea, muttei liikaa vaan hyvin näpeissä pidettävissä.

Nauru tapansa mukaan päätti suorittaa itsekseen radalla olevia pitkiä putkia, tällä kertaa pimeästä kulmasta.... Pieni tyyppi on putkihullu jo nyt, niin miten vanhempana sitten? Pieni agilitykoiranalku on aika ihana.
Tänään aamulla pieni kettunen päätti myös näyttää, miten hyvin hän osaa apinoida. Ruokakuppia odottaessa pieni nousi kurre-asentoon pariksi hassuksi sekunnuksi, vaikken ymmärrä, miten tuollainen vatsalihakseton pentupömppis moiseen liikkeeseen edes kykenee!






Mites nämä turinat sitten?

5 kommenttia

  1. Aiiiivan pakko kysyä että miten työ lelun kanssa yleensä leikitte? Vai onko tossa vaan irroittamisesta kyse? :D

    Mietin kun en mä koskaan naksuttimella mitään irti juttua opettanu, kun opetin lelujen kanssa pitkään että se pitää siitä kiinni vaikka mikä olis ja voittais aina.
    Irti-käsky tuli jotenkin siinä samalla vaan, en tuntunu sitä erikseen opettelevan :D

    VastaaPoista
  2. Mirkku, tuo repii ja pitää kiinni lelusta kuin terrieri, eli sen suhteen ei ongelmaa ole. Tuo kiitos-käsky siksikin opeteltu. Samaa käytetään myös metsässä jne, jos suussa on ylimääräistä tavaraa.

    Siksi uskalsi (ja tuntui hyvältäkin) opettaa irroittaminen, koska en jaksa tapella siitä, kumpi sen lelun sitten lopulta saa. ;) Ja hyvää tuo tekikin, edelleen puree, vetää ja kiskoo kuin hullu rottakoira, mutta päästää myös irti sitten kun haluan.

    Eli me revitään. Paljon. Ja noudetaan, ja jahdataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaa ja lisättävä vielä, en ole koskaan naksauttanut siitä, että pentu on irroittanut lelusta itsenäisesti. Vain kun olen sanonut kiitos. Tässä ihan se, mitä tarvitaan esim. noudossa, että esineen irroittamisesta saa palkkion vain silloin, kun sitä on erikseen pyydetty. Tässä iässä kun tuo taistelu tosiaan tärkeää on. Pääasiassa kakara saa riuhtoa ja repiä ja voittaa menemään. Tykkään sekoitella asioita, tietenkin pennun mukaan ja sitä tarkkaillen.

      Poista
    2. Jee, kiitti kun jaksoit selittää, videosta sai erilaisen kuvan! :)

      Poista

Kiitän kommentistasi jo etukäteen!

Lukijat