Pst hei, muistakaa heitellä kysymyksillä!



Teksti on kirjoitettu perjantaina 28.3.
Oh dear god. Nyt on niitä päiviä, kun pitää muistella superonnistumisia ja onnellisuuksia, jottei lähetä koiria nopeimmalla raketilla mahdollisimman kauas pilviverkostoon. Kevättä rinnassa ja pörriäisiä korvakäytävässä, kun tuntuu koirat olevan pelkkää hyperenergiaa ja hallittua kaaosta. Ääneni on muutenkin kova ja pieni ärtyneisyys jo kohottaa volyymia vaaralliselle taajuudelle, niin entäs sitten vähän suurempi ärtyneisyys? Varmaan Vaaralassakin kuiskaillaan kohta jo hullusta koirahuutajasta.

Jos jotain positiivista pitää sanoa, niin mainittakoon, että tokotauko on tehnyt Kidalle ihan törkeän hyvää. Miinuksina sitten taas lisääntynyt kiihkeä äänenkäyttö, tasaloikkaa tekevät vieteriset jalat ja kaniinin tasolle laskenut keskittymiskyky. En kuitenkaan jaksa liikaa murehtia näistä haittatekijöistä, sillä tämä versio on paljon parempi kuin se sulkeutunut, kulmiensa alta mulkoileva hapanimelä paimenilmestys. Oona ei ole aikoihin nähnyt Kidaa täystehossa tokokentällä ja vaikutti suorastaan hämmentyneeltä neitikoiran tehokkuudesta, varsinkin noudoissa. Ohjatussa noudossa sillä oli kova imu kapuloille, se valitsi oikean kapulan ja palautti sen laukalla ja suoraan perusasentoon. Lisäksi se teki merkkiä innokkaasti, josta se painatti täydellä tohinalla ruutuun lelulle. Hyppynouto oli omaan silmäänikin törkeän kiva, kapula palautui laukassa kauniisti perusasentoon.




Jottei kokonaan pilvilinnoihin noustaisi, piti muistuttaa, ettei todellinen ongelma ole kadonnut - vielä. Vaikka Kidaa metsku edelleen inhottaa (joka näkyy vasemmanpuoleisessa kuvassa) on sen asenne paljon yritteliäämpi ja rohkeampi. Metsku edelleen on sen mielestä ihana sen ollessa minun kädessäni ja hakuun se lähtee innokkaalla draivilla. Palautusvaiheessa tulee ongelmia, mutta parin epäonnistuman jälkeen ote on vahvempi, ravi jopa suhteellisen rentoa ja palautus perusasentoon onnistuu (kuva oikealla). Olen usein ollut optimistinen ja aion olla sitä vastaisuudessakin. Ainakin nautin tästä töpöhäntäisen hermoja raastavasta riehakkaasta asennemuutoksesta.

Tara sai tehdä rallytokoharjoitteita heti alkuun. Yhä edelleen suurinpana ongelmana on vuodon tyrehdyttäminen, sillä alituinen vikinä ja piippaus ei ole hyvä juttu kehänauhojen sisällä. Hillitessään itsensä tekee hyvää työtä, innokkaasti häntä tötteröllä. Se tekaisi myös alokasluokan hypyn, josta antaisin numeroksi 10++. Voisikohan Tapsa käydä tekemässä tokoluokan, jossa olisi vain luoksetulo, jäävät ja hyppy? Olisi kauheen kiva!
 



Nauru aloitti kisanomaisella treenillä, josta olin erittäin tyytyväinen. Jenna oli kylläkin erittäin haastava tuomari, sillä Nauru olisi halunnut pusuttaa tutun ihmisen taivaisiin. Luoksepäästävyydessä sai vähän suutahtaa, että malttoi pitää takamuksensa tantereessa... Vaan itse liikkeet olivat kivat. Seuraamisissa käännökset vähän väljähtelivät välillä, muuten oli skarppi. Liikkeestä maahanmeno oli todella hyvä, samoin luoksetulo oli jälleen vauhdikas! Liikkeestä seisomisessa taas etujalat astahtivat käskyn jälkeen, kun taas hyppy oli varsin mallikelpoinen. Palkkasin vain luoksetulon jälkeen, sillä moisesta kirimisestä on hyväkin saada evästä.

Muissa tehtävissä Nauru oli hieman kuutamolla. Se sai valtavat hepulikohtaukset kisanomaisen jälkeen, kävi tauolla ja teki sitten vielä "isojen koirien liikkeitä", eli ruutua ja noutoa. Nuo kaksi liikettä ovatkin älyttömän kivoja Naukulaisen mielestä ja puolivillaisella asenteellakin se teki hyviä suorituksia. Eteenmeno on kovin vahvistunut ja perusasentoa hakee herkemmin, kiitos operanttien treenituokioiden. Kaiken kaikkiaan minun kai pitäisi olla tyytyväinen. (:D)




Tämä teksti on kirjoitettu tänään, sunnuntaina 30.3
Tänään oli PORSK:in kisat Porvoossa, maneesilla. Siitä onkin tovi aikaa, kun maneesissa olemme agilitya tallanneet - voi Asikkala, lämmöllä niitä aikoja muistellen. Snif. Itselläni oli "hilpeän" viluinen nelituntinen odotettavaa, kun Oona kisasi ensin Oran kanssa maxi1 luokassa. Kakkosten hyppyratakin oli ensimmäisenä kakkosluokassa, ja minä en tietenkään ollut ilmonnut sille, vain kahdelle agilityradalle.

Taapertaessani lämppälenkkiä yhdessä Kidan kanssa, mietin miten oivallinen kilpakoira siitä on tullut. Vaikka arjessa se ei tykkää vastaantulevista koirista ja kovat äänetkin saattavat inhottaa, kilpapaikalla kukaan tai mikään ei häiritse hänen keskittymistään. Lisäksi Kidan ohjattavuus on ihan toista kuin vuosi sitten! Se lukee minua paremmin - tai oikeastaan, minä luen sitä. Estevarmuus on parantunut ja olen alkanut päästä syvemmälle Kidan pään sisään. Pikku hiljaa on alkanut tunnistamaan vaaran paikat sen sijaan, että miettisi, mitä ihmiset yleensä radalla varoo... Minun koirani ei toimi välttämättä kuten muiden koirat, pitää lukittautua omaan agilitymaailmaansa ja miettiä rataa vain omasta näkökannastaan.




Ensimmäisen radan alku oli vaikea. Oikeasti, puolet rataantutustumisesta meni sitä kohtaa tuijotellessa. Suoralla hyppy-puomi-hyppy, jonka jälkeen 90 asteen käännös vasemmalle - paitsi että ähäkutti, hyppy suoritettiinkin takaa (eli koira 90 astetta vasemmalle, hyppysuunta oikalle) ja kepeille, jotka kulkivat puomin viertä. Ensin ajattelin yhdistää valssin ja niiston, mutta lopulta päätin turvautua sylkkärintapaiseen, sillä Kidalle kaukaa ohjaaminen toimii niin paljon paremmin kuin siivekkeiden vierelle huitomaan tuleminen. Päätös osoittautua hyväksi, kepeille päästiin, vaikka kokonaisuus levähtikin. Kepit olivat törkeän hienot, mutta sitten tein typeränä persjätön valssin sijaan: koira ei kääntynyt tarpeeksi ja nappasi väärän hypyn matkalta. Muuten radassa ei ollut valituksen sijaan, vaikkakin kontaktit olivat törkeän hitaat. Toki mieluummin hitaat kuin ylitseloikkivat, mutta silti. Tehotreeniä, lisää tehotreeniä...




Toinen rata oli paljon yksinkertaisempi, mutta nollat putoilivat haaveesta riman kolahtaessa kolkosti maahan.Kida ei kyllä yleensä rimoja pudottele, ellen minä jää eteen munimaan, joten syytä moiseen en tiedä. Kiire putkelle ja siksi huolimaton ponnistus? Muuten rata kyllä eteni mukavaa tahtia kepeille asti. Kida otti oikean välin, mutta minun mielestäni väli oli väärä ja keskeytin kepityksen. Kida toljotti minua tyhmänä, hikikarpalo nousi ohimolle kun tajusin mokan ja lähetin kepeille uudestaan. Onneksi Kida oli armelias, kepitti kauniisti ja suoritti loppuradan tyylikkäästi maaliin. Tuloksena siis kymppi.

Olen istunut tänään valtaosan päivästä tietokoneen ruudun edessä. Näpyttänyt sormet sauhuten erilaisia koodia, kynähiiri piirtopöytää raapien olen ulkoasua viimeistellyt ja kuvia oikeaan kokoon laitellut. Välissä katsonut jakson Pasilaa, napannut ruokaa naamariin ja taas jatkanut - ja kiittänyt onneani, että omistan kolme näin reipasta, aktivoitavaa koiraa! Miten kaunis päivä olisikaan mennyt hukkaan, ellei olisi pakko lopettaa puuhastelua aina hetkeksi, nostaa ahteria penkistä ja lähteä kävelylle vauhtikolmikon kanssa. Tämä päivä oli äärettömän keväinen ja lämmin, itse suorastaan ylipukeuduin paksuissa sukissani. Koirat pinkoivat pellolla, Tara tapansa mukaan pääsi ehkä kolme askelta kerrallaan ja sitten oli taas pakko peihtaroida hieman karheassa heinikossa.

Haluaisin tehdä videopostauksen. Minä kun niiin nautin ihmisten edessä poseeraamisesta... not. Olisiko lukijoilla heittää vaikka kysymyksiä, joihin sitten voisin vastailla ihan omalla suullani? Lupaan ottaa Tapsan vastailukaveriksi. Minä, kun kaikki muutkin, höhö.

Eilen klo 22 jäin hallille vielä koutsaamisen päätteeksi tekemään rataa Kidan kanssa. Neiti oli kamalan menevä, nautin sen moodista, vaikka se meinasi irrota liikaakin ja unohdin ottaa tapani mukaan kontaktia tarpeeksi aikaisin. Hieman väsynyt olin, mutta paransin loppua kohden ja jaksoin tehdä n. viiden minuutin keppitreenin vielä Naurun kanssa. Tajusin Naurun tukeutuvan ihan täysin verkkoon: kun jätin verkon keppien vierelle, kuitenkin sen verran kauas ettei se keppeihin koskenut, meni aussie ihan pokerinaamalla verkon viertä, ignooraten koko pujottelun, Pöyristyneenä heitin verkon hiiteen ja pistin sinimerlen aivojaan käyttämään. Vähänhän aivojen raksuttelu kävi työstä, mutta tekipäs se kaksi kertaa peräkkäin kuusi kappaletta keppejä puhtaasti, ilman apuja!

Ja tänään oli torstaitoko ja Nauru oli kaikkea muuta kuin skarppina. Koutsitkin kulmiaan kohottelivat teinin diipadaapailulle. Ensinnäkin se teki tehtäviä, joihin tutustui ensi kertaa kuin vanha tekijä, kuten esimerkiksi seuruun ja noudon totaalisen sekoittamisen. Paikkaistuminenkin oli huippua, vaikka kävin piilossakin. Sen sijaanse jäi tyhmänä istumaan seuruu-käskyn saatuaan, toljotti hyppyä kuin ei olisi koskaan nähnytkään ja kaukoissakin tarjosi vain seisomista, joka on niin sairaan siisti, kun se on vasta opittu. Paikkamakuussa se pysyi hienosti, kunhan vaan ensin toljottamiseltaan ehti mennä maahan asti... Pettääkö sinimerlellä logiikka, vai onko tämä hienovaraista vihjailua alokasluokan tylsyydestä ja halusta siirtyä erikoisvoittajaluokkaan saman tien?

Wau.
Eilen oli ikävin päivä hetkeen, kun kaikki typerät asiat vaan kasaantuivat ja purkautuivat itkuisena ryöppäänä viereen käpertyneen Kidan turkkiin. Tänään aamu alkoi aurinkoisena ja katsoessani tukkoisia kasvojani peilistä, en olisi todellakaan arvannut päivän muuttuvan näin mahtavaksi.
Varsin siirappista hypetystä luvassa tältä päivältä.





Ensinnäkin oli parasta vähään aikaan lähteä äidin kanssa mätsäreihin. Ei niinkään laji, mutta koiratouhuaminen yhdessä äitini kanssa on yksi paras tapa viettää vapaapäivää. Omasta porukastani lähti vain Nauru, äiti taas toi mukanaan ihanat pomeranianit Rosan ja Mimmin. Aurinkolasit kasvoilla ja 120km/h vauhtia moottoritiellä, ei yhtään hullumpaa, samalla kun puhe porisi koiriemme hauskoissa kommelluksissa. Ajelimme Lohjalle Lohjan Koirakeskus OY:n tiloihin ja saimme nopeasti ilmoitettua poppoomme. Naurun nimi hymyilytti vastaanottotyöntekijää.
Essi saapui seuraksemme ja mätsäripäivä vilahti nopeasti. Paikalla oli mukavia ihmisiä, hienoja koiria - ja tavattoman toimivat kehät! Isojen, pienien ja pentujen sinisten ja punaisten kokoomat järkättiin peräkkäin, joten ei tarvinnut ravata kehien väliä varmistamassa, että "joko ne on valmiita, alkaako siniset jo?" Nauru käyttäytyi erittäin lunkisti ja rennosti, se tutustui ja tervehti muita mielellään, mutta kehässä oli täydellisen skarppi. Sai kopeloida, ravasi kivasti ja seisoi kuin patsas, muttei valitettavasti päässyt PUN-sijoitusta pidemmälle. Myös iki-ihana Rosa teki hyvän punaisen suorituksen, vaikka sitä hieman ujostutti hulina pitkästä aikaa. Punaisten kehässä se oli liekeissä, pikku pommista irtosi liikettä sen verran, että meikäläinen sai vallan hölkäksi pistää. Palkintopalleille kipusi piskuinen Mimmi, joka nappasi SIN3-tuloksen!

Kotona ehdin hetken huilata, vaikka Kida oli sitä mieltä, että voisimme lähteä ulos esimerkiksi samantien. Napautin sähköpostin auki ja sain kokea varsinaista hämmennystä! Agilityseurani kasasi kesän ajaksi ns. T-ryhmää, jota myös "tulevaisuuden toivot"-ryhmäksi nimitettiin. Ajattelin ensin jättää hakematta ryhmään Naurun nuoren iän takia, mutta vain hetkiä ennen ilmoittautumisen sulkeutumista nakutinkin vapaamuotoisen hakemukseni. Tänään minulle ilmoitettiin, että olin yksi kahdeksasta onnekkaasta, joka ryhmään valittiin! Olen todella innoissani, sillä ryhmää koutsaa varsin lahjakkaat henkilöt! Upeaa!
Tässä onnellisuuskuplassa tuntui entistä ihanammalta lenkkeillä parhaiden koirien kanssa keväisessä auringonpaisteessa. Treenin jälkeen kasvoni varmasti hehkuivat, kun katselin pelloilla koko pienellä kropallaan juoksevia paimenkoiria, sekä Taraa, jonka tassut iskivät ilmaa ja lumi pöllysi kun se piehtaroi onnellisena.


Päivän hypetys olisi voinut laantua, jos treenit olisivat olleet jotenkin.. tavanomaiset, mutta rakkaat koirat päättivät täyttää jokaisen soluni rakkaudella. Kida teki äärimäisen hyviä kepityksiä, otimpa niitä sitten pakkovalssilla, kauko-ohjauksella tai takaaleikkauksella. Se hakeutui itse kontakteille ilman apua, vaikka yleensä operanteilla kontakteilla se tuppaa harrastamaan jäätämistä. Lisäksi se unohti omistavansa suuria inhoja metallikapulaa kohtaan. Nosteli varsin hyvin ja jopa palautti iloinen ilme kasvoillaan. Ihan yksi lysti vaikka punapaimen askel kerrallaan kävelisi luokseni, jos sen ilme on noin itsetietoinen.
En voinut vastustaa kiusausta, vaan kokeilin myös pk:n hyppyesteen, kun sellainen pönötti tokohypyn vieressä. Hyvin pieni, punainen peurani sen ylitti, mistä olin oikeasti yllättynyt. Kida ei harrasta uhkarohkeita korkeusloikkia, paitsi ilopomppujen muodossa suoraan ylöspäin.


Naurulla otin kisamaiset treenin itsekseni. Kaikki liikkeet lukuunottamatta paikkamakuuta, jossa treenasin kisanomaisen päätteeksi koiran skarppiutta minun poistuessa sen luota. Vaikka olenkin itsekriittinen, tänään olisin voinut antaa liudan kymppejä Naurun suorituksista. Sillä pysyi vire hyvin yllä ja se selvästi nautti työnteosta. Luoksetulon jälkeen se sai sosiaalisen palkan lisäksi herkunkin, sillä sen vauhti oli törkeän hyvä ja perusasentokin prikulleen suora! Korkea hyppy aiheutti epäröinnin ja liikkeen uusimisen, mutta muuten kaikki sujui erittäin pätevästi. Hyppykin saatiin nappisuoritukseksi pienellä hiomisella.

Tara treenasi rallytokoradan, jonka viimeksi kisasimme. Hävettää muuten taas tajuta, että rallykoe parin viikon päästä, enkä ole treenannut lainkaan... Kenties ehdin korjata asian. Tara hallitsee liikkeet kuitenkin hyvin ja ainoastaan syynissä on sen äänenkäyttö. Noutaja vuotaa innoissaan kuin maitotölkki, jonka pohjassa on reikä. Tehtävä olikin vaikea koiramuorin ollessa niin hävyttömän innoissaan, mutta radan puoliinväliin meno oli hillityn iloista ja vaimeaa. Loppuvaiheessa motkotuksien päätteeksi tuli palkattavia, hiljaisia suorituksia, ja noutajan innokkuus ilahdutti vielä treenin jälkeenkin. Se nauttii niin kamalasti kaikesta, mitä yhdessä teemme.





Tänään oli hyvä päivä.
Kuvat ovat parin viikon takaiselta Sipoonkorven lenkiltä.

Aamulla iskiessäni ruokaa koirien kippoihin heräsi mieliini inspiraatio kirjoitella pitkästä aikaa siitä aiheesta ihanimmasta: ruoasta. Kukapa ei söisi elääkseen, tai eläisi syödäkseen kuten Tapsa. Ruoka on melkoisen tärkeä osa kaikenlaista tekemistä ja jaksamista, eikä ole ihmekään, että se nousee yhä uudestaan ja uudestaan koiraihmisten huulille, kun päädytään saman kahvipöydän äärelle. Tai sitten puhutaan kakasta, joka sekin liittyy varsin voimakkaasti sapuska-aiheeseen, vaikka moni ei ruokapöytään samaan virkkeeseen noita kahta aihetta haluakaan.




Kida ja Tara kulkevat puhtaalla raakaruoalla lisineen, mutta Nauru menee vielä 50/50-tekniikalla (joka silloin tällöin kaatuu enemmän 60/40-tekniikaksi). Kun liha on pääasiassa ruokavaliossa, en ole niin tarkka nappulan laadun suhteen kuin jos tilanne olisi, että ruoka koostuu pääasiassa nappulasta. Kunhan napukka sisältää tarvittavat vitamiinit ja hivennäisaineet, ei ole vehnämössöä ja sisältää lihaksi luokiteltavaa tavaraa kananluujauhon sijaan, olen ihan tyytyväinen.
Nauru on kookas ja varsin rimpula, jonka pitäisi saada riittävästi energiaa kasvattaakseen itselleen lihasmassaa. Olen aika tarkka ruokintamääristä, koska silloin on niin helppo pienentää tai suurentaa annosta tarvittaessa, arpapeliä pelaamatta. Jalkava merle-eläin saa aamuisin 2-3 kourallista nappulaa runsaan veden kera ja lipsahtaapa sekaan usein öljyäkin tai kananmuna. Nappulat hotkaistaan hyvällä ruokahalulla (kuten kaikki muukin) ja näin kevään korvilla kun punkkiaika lähestyy olen piruuttani laittanut valkosipulin nappulaveden sekaan. Kyseinen aine ei koirien suurinta herkkua ole, joten ahmatin tahti hidastuu huomattavasi ja pureskeluun keskitytään maltillisemmin.
Illalla Naurun kuppiin kolahtaa päivien rankkuudesta ja treeneistä riippuen 200-250g lihaa. Joskus on tarvetta boostille tai lisärasvalle, jolloin osa lihasta korvaantuu aivan sataprosenttisella eläinrasvalla. Toisinaan mössölihan sijaan saa järsittäväkseen ihan oikean, lihaisen rustoluun, josta hampaat pitävät.




Kidalla lähestyvät juoksut aiheuttavat melkoista ahneutta ja se on joutunut jopa häädetyksi keittiöstä säälittävien piip-äännähdyksien kera. Mahdolliset treenit ennen ruokaa se suorittaa melkoisella boostilla ja turhautuneena päästelee pärskähdyksiä, yrittäen malttamattomana olla niin pätevä, jotta saisi ruoan nautittavakseen.
Kida on melkoinen laiheliini, jolle ruokaa saa antaa runsaasti leppoisinakin viikkoina. Elohiiri peurankaltainen syökin sekä aamulla että illalla n.250g lihaa. Varsin voimakkaiden karvanvaihtojen takia saa Kida myös lisiä näin karvaprosessin alla. Nyt kuppiin laitan aamiaisella teelusikallisen merilevää, hitusen biotiinia sekä vähän öljyä. Sen lisäksi tietenkin kukkurallinen mitallinen vitamiinijauhetta, joskus hieman kalkkiakin ja punkkitorjuntaan valkosipulia. Jos neiti punainen on päässyt hoikaksi tai tuntuu muuten siltä, että tarvitsee vähän lisää potkua, saa sekin osan lihasta korvattuna rasvana. Rustoluut maistuvat myös punaiselle eläimelle! Olen aika huono syöttämään oikeita luita kuin silloin tällöin ajankuluksi, koska en voi mitenkään uskoa että koirien villit sukulaisetkaan luita popsisivat ruoakseen, luurangonhan ne peräänsä lihattomana jättävät lojumaan. Ehta luu sulaa niin kovin huonostikin ja sirpaleet voivat tehdä ikävää jälkeä.

Tara on hieman monimutkaisempi tapaus. No, se rakastaa ruokaan ja ihanaahan sille olisi kaataa vaikka säkillinen sapuskaa yhdellä kertaa. Noutajamaiseen tapaan Tara kuitenkin käyttää saamansa ravinnon varsin tehokkaasti. Agilityn jäätyä pois ja turhan hillumisen muutenkin vähennyttyä on tarve energiapitoiseen ruokaan kolahtanut tykkänään pois. Aiemmin Tara söi n. 300g ruokaa päivässä, mutta nyt määrä on supistettu niin pieneksi kuin ikinä on mahdollista. Vaikka määrä tuntuu säälittävän pieneltä, on se nyt pysynyt hyvässä lihavuuskunnossa ja samalla virkeänä liikkujana. Tara syökin päivien liikunnallisuudesta riippuen 80-100g lihaa / ateria. Se on oikeasti vähän tuon kokoiselle eläimelle, mutta liha on siitä hieno ruoka koiralle, että koira käyttää sen niin hyvin kroppansa hyväksi kuin vain pystyy. Kakkaa tulee ulos vain parin nökäreen verran eikä samanlaista turvotusta muodostu kuin hiilareita sisältävistä nappuloista. Rustoluut ovatkin sitten kooltaan suurempia, koska niiden lihaosuus on pienempi.
Tara saa lisinä vitamiininsa ja toisinaan lisäkalkkia, jonka lisäksi se syö nyt aamuaterialla seniorikoirille valmistettua öljyä, melkein nutroliinin veroista. Valkosipulinsa syö nätisti ja lisäksi olen kokeeksi raastanut tuoretta inkivääriä nivelten hyvinvointiin. Tuoreen inkkarin kanssa taiteilu on kuitenkin toisinaan rasittavaa, joten ajattelin metsästää tätäkin jauheena. Lisäksi hommaan itselleni Taralle ja samalla muillekin koirille pöntöllisen MSM-jauhetta. Tuote näyttää olevan niin moniuloitteista ja tehokasta, että pakko päästä kokeilemaan.




Minusta ruokinta-asiat ja ruoansulatukseen liittyvät anatomiapläjäykset ovat hirvittävän mielenkiintoisia. En silti suostu ajattelemaan ruoka-asioita minään rakettitieteenä, en laskemaan vitamiinien sadasosia tai hankkimaan valtavaa stressiaaltoa näiden vuoksi. Menen pitkälle sillä kuuluisalla maalaisjärjellä, yritän katsoa koiran ulkomuotoa, kuntoa ja tavaraa, jota se ruokiensa päätteeksi pykää ulos itsestään. Kyllä eläin kertoo, kun jotain puuttuu, kunhan vain osaa katsoa ja kuunnella.

Illanvietto ystävien kanssa on luonnollisesti entistäkin hauskempaa, jos siitä pääsee nauttimaan verrattain harvoin. Yhdistetyt synttärijuhlat mahdollistivat pitkästä aikaa huonon jutun tarinointia olohuoneessamme koiraporukalla, ja juttua (sekä Pocahontasia) riitti reippaasti yli puoleenyöhön. Senpä vuoksi herääminen aamulla pienoisen huono-oloisuuden kera seitsemän jälkeen ei tuntunut mukavimmalta sunnuntain aloitukselta ja viimeistään silloin kun paljain käsin kaivoin autoa lumen alta esiin kirosin mielessäni rumia sanoja kolmella eri kielellä. Ajellessa innokkuus jo kuitenkin kipristeli vatsassa, sillä Jenna Caloander tuli kouluttamaan hallille ja menin Kidan kanssa kuuntelemaan hänen viisauksiaan.



Ihana kouluttaja, ihanan positiivinen, selkeä ja tsemppaava. Kerroin ongelmaksi turhan varmistelemiseni ja tulipa selväksi toinenkin paheeni, nimittäin koiran "unohtaminen" tietynlaisissa kohdissa. Caloander antoi selkeitä esimerkkejä, opasti ja perusteli hyvin. Hän yhteenvetosi mikä meissä oli hyvää ja mitä meidän kannattaa harjoitella.

Rata oli hirmu mukava, vaikka unohdinkin (sitä se juhliminen teettää) radan pari kertaa hieman väärin. Ensimmäiset 5 estettä olivat olleet taannoisissa kisoissa kolmosten "hylkäyspaikka" ja kieltämättä erittäin tiukka putkijarru vaikutti mahdottomalta. Putkijarruna sen kuitenkin tein - ja Kida kääntyi kuin kolikon päällä, ei vilkaissutkaan väärää estettä vaan kiiruhti sen ohitse vitoselle, ansaiten (Caloanderin sanojen mukaan) hatunnoston ja paljon kehuja. Jokaisella toistolla Kida teki suorituksen yhtä pätevästi, joten putkijarrut ainakin on kondiksessa! Takaakierroilla rimat roiskahtelivat, kun jäin munimaan eteen, mutta antamalla tilaa Kidalle hypyistä tuli erittäin mallikkaista.

Kellotimme myös 12-18 välin kahdella eri tavalla. Ensin voimakkailla vekeillä, sen jälkeen muuten sama, mutta 16 hyppy viskileikkauksella. Ajat näyttivät samaa, joten totesimme, että ohjaan kohdan sillä tekniikalla, mikä tuntuu paremmalta. Viski voitti, Kidalla on hauska viskejä tehdä.
Kepeillä Kida karkasi ensin omia aikojaan, mutta tsemppasi sitten. Putkijarrun lisäksi suureksi plussaksi tuli puomi-putki-erottelu, sillä vaikka putki oli huomattavasti paremmassa sijainnissa, valitsi Kida "kiipee" käskyn kuultuaan puomin, putkea vilkaisematta!




Kun treeni oli purkissa, lähdin samantien ajelemaan takaisin Vantaalle Vuokkoset-areenalle, jossa SM-ryhmä kokoontui. Nauru pääsi tekemään pientä treeniä ja minä kuulemaan viisaita sanoja Miettisen Piialta siitä, miten lähden omia ongelmia työstämään. Näytimme seuruun käännöksiä, jotka ovat parantuneet paljon ja saimme ohjeeksi "jatkaa samaan malliin". Viralliseen syyniin päätyi Naurun perusasento, joka edelleen valuu helposti vähän liikaa eteen. Kävimme läpi erilaisia harjoitteita ja palkkaamistekniikoita ja lopulta treenasin vapaa-ajalla itsekseni kentällä perusasennon hakua operantisti. Tehtävää vaikeutti hieman kentän laidalla huhuilevat kontaktiesteet, mutta kyllä Nauru lopulta keksi, mistä nakit ja kehut oikein ansaitsi.
Tekaisimme myös liikkeestä maahanmenon, mikä oli hyvä. Liikkeestä seisominen sen sijaan valui: takajalat pysähtyi, mutta etujalat eli omaa elämäänsä. Treenasin myös täpäköitä pysähdyksiä omalla ajallani, samoin teimme kaukojen vaihtoja, hyppyä ja pientä luoksetuloa - vaikkakaan jälkimmäiseen ei oma energisyyteni ihan riittänyt.

Loppuun paikkaistuminen ja -makaaminen seitsemän koiran voimin. Paikkaistumisessa etupalkka (yksinäinen pala lihapullaa nurmen seassa) ja oli oikein tyylikäs kahden minuutin taidonnäyte, kerran vai kaksi kävin palkkaamassa. Paikkamakuussa namihäiriöt etujalkojen viereen, oli hyvinkin ryhdikäs ja tarkkaavainen. Neljä minuuttia, yksi palkkaus. Viimeisillä sekunneilla Naurun vieressä oleva koira syöksähti haukahdellen eteenpäin paikaltaan, eikä Nauru häiriintynyt lainkaan, hetkeksi hölmistyi vain kasvoiltaan.
Teimme myös perusasennosta maahan-istu-vaihtoja pienellä ympyrällä, koirakot kasvokkain. Käskytimme sekaisin ja koirien tehtävä oli luonnollisesti ignoorata vieraiden käskyt ja reagoida vain omiinsa. Tämäntyylisiä harjoitteita teimme juuri torstaina, joten sen suorittaminen sujui mainiosti!




Oona otti Taran mukaan perheensä luo kylään ja tekstarin mukaan bussimatka sujui hyvin, mitä nyt possulainen oli kerjännyt toisella puolella käytävää istuvan henkilön donitsia... Me aussieiden kanssa olemme lämmitelleet ja nautiskelleet löhöämisestä. Koulutuksien jälkeen pidin nimittäin treenin vielä Essille ja Foxille, joten kyllähän siinä kylmää alkoi valittaa niin varpaat kuin sormetkin! Onneksi kuuma kylpy tekee ihmeitä, vaikkakaan harmitusta sekään ei pysty pyyhkimään, kun lämmin kevät yhtäkkiä muuttui lumen ihmemaailmaksi. Viikon takaisia kuvia ei uskoisi niin tuoreiksi. Onneksi ehdimme käydä jäljestämässä perjantaina!

Perusasennosta ja seuruusta pyydeltiin puhetta ja tämä sai minut hieromaan päätäni hieman huonovointisena. Kaksi niin laajaa asiaa, joiden kirjoittamiseen menee lukematon määrä kirjaimia ja miettiä saa enemmän kuin oma hiusraja sallii. Olen itse päässyt varsin helpolla ja koirilleni on sopinut perin "perinteiset" metodit, enkä siksi omalla kohdalla ole lähtenyt kokeilemaan kummempia kommervenkkejä. Tekniikoitahan tähän liikkeeseen olisi erittäin monia.

Perusasentoa muistettaessa tärkeää on mustavalkoisuus. Ei ole olemassa "melkein"-perusasentoa. Perusasennon paikka on oikein selvä: ohjaajan vasemmalla puolella, koiran lapa jalkaasi vasten, koiran varpaat aika lailla samalla viivalla omien varpaidesi kanssa. Koira on suorassa, istuu ryhdikkäänä. Jos haluaa olla johdonmukainen, täytyy heti alussa tiedostaa, millaista perusasentoa haetaan. Palkkaus tapahtuu oikeista perusasennoista, ei koskaan vinoista, liian takana olevista tai muuten vääränlaisista. Tällainen jyrkkyys helpottaa koiraa hahmottamaan mitä siltä oikein halutaan. Kuvitellaampa itsellemme tilanne, ettää pyydettäisiin tuomaan sininen kynä, mutta joskus kun vahingossa toisit punaisen, saisit palkkion siitäkin. Sillähän perusteella voisit myös tuoda punaisen kynän, eikö? Koska sait siitä ihan yhtä kivan suklaalevyn kuin sinisestä.



Itse olen lähtenyt opettamaan perusasentoa seinän vieressä. Seinä auttaa, että perusasento on alusta asti suora ja tiivis. Menen seisomaan seinän viereen niin, että minulla on koiran kokoinen aukko seinän välissä ja autan koiran namilla oikeaan perusasentoon. Istahtamisesta oikeaan paikkaan naksaus - palkka. Ja sitten naks - palkka, naks - palkka pari kertaa siitä, kun istuu vaan nätisti paikoillaan. Palkkaus saa olla alkuun tiuhaa, jotta perusasennossa pysyminen vahvistuisi myös mukavasti. Muutama onnistunut toisto päivässä (ja miksei molemmille puolille, eli perusasentoa myös oikeaan toispuoleisuuden välttämiseksi!) Seinästä lähdetään ottamaan välimatkaa heti, kun koira saa haisua ajatuksesta.

Laatikkotekniikka on myös erittäin kätevä tapa lähteä harjoittelemaan, mutta se vaatii paljon toistoja, enemmän aikaa ja työskentelyä. Sen plussat ovat ehdottomasti siinä, ettei tarvitse imuttaa koiraa mihinkään vaan koira alusta asti tekee tehtävän mahdollisimman itsenäisesti.
Esimerkkivideon löydät täältä: klik
Tehtävässä täytyy edetä seuraavanlaisesti:

1.  Koiran pitää oppia nousemaan kohteen päälle etutassuillaan.
2. Koiran pitää oppia pitämään etutassujaan kohteen päällä.
3. Koiran pitää oppia liikuttamaan takajalkojaan etujalkojen ollessa kohteen päällä.
4. Koiran pitää opetella liikuttamaan takajalkojaan niin paljon, että tekee ympyrää etujalkojen ollessa kohteella.
5. Koiran pitää oppia temppu, vaikka kohde vaihdettaisiin matalemmaksi (esim. korista kirjaan)

 Tällä tavalla koira oppii siis käyttämään takapäätään paremmin. Koirilla tuppaa olemaan vähän hankaluuksia takaraajojensa hahmottamisen kanssa, joten pienet aktivoivat tehtävät helpottavat noin muutenkin, esimerkiksi seuraamista ajatellen. Kun koira osaa pyöriä, täytyy vain itse mennä seisomaan "tielle", jolloin koira mätkähtää jalkaasi vasten --> palkka (tai ensin merkkaus naksuttimella)



Muista kädet! Älä nosta käsiä ylös missään vaiheessa, vaan nappaa vaikka houvunpuntista kiinni, jotta opetat koiran alusta asti tuijottamaan poskeasi (tai tissiäsi, jos olet rintava ihminen) käsiesi sijaan. Koira alkaa helposti toljottamaan namia pitelevää nyrkkiä ja ohjaaja saattaa tyytyäisenä myhäillä koiran tarkkaa kontaktia. Peili on myös hyvä kaveri perusasentoharjoituksissa, sillä pääset helpoti näkemään koiraa tuijottamatta onko se esimerkiksi vinossa.

"Katsekontakti" on myös hyvin harhaanjohtava termi perusasentoa pyöritellessä. Tämä antaa kuvan, että koiran pitäisi tuijottaa ohjaajan silmiä. Ohjaajan kumartuvat koiriensa puoleen, jotta silmiin saisi katseen - ja kas kun seuruuta tehdessä kasvot täytyykin pitää eteenpäin suunnattuina, alkavat koirat edistämään ja/tai ottamaan välimatkaa. Miksi?
Koska ne hakevat ihmisen silmiä katseeseensa.
Syy, miksi itse puhun juurikin poski-tai tissikontaktista, koska rehellisesti puhuttuna ne enemmän toljottavat niitä.

Kestoa perusasennossa pysymisessä on treenattava yhtä paljon kuin itse paikkaakin. Kädet pidetään alhaalla ja kasvot eteenpäin suunnattuina (siksi se peili, oikeasti) ja koiraa kehutaan äänellisesti, kun se istuu oikealla paikallaan kauniisti kontaktissa. Alkuun palkkaamistiheys on luonnollisesti ripeä ja häiriö ympärillä vähäinen, mutta palkkausväli pitenee ja häiriö ympärillä lisääntyy taitojen karttuessa, joidenkin kohdalla nopeastikin.

Häiriötehtäviä kannattaa myös tehdä, eli että joku reipas apulainen antaa häiriökäskyjä tai muita epämääräisiä häiriöitä, mutta koiran pitää siitä huolimatta keskittyä paikkaansa ja ohjaajaansa.




En henkilökohtaisesti myöskään ymmärrä seuraamisen kiiruhtavaa treenaamista jo silloin, kun perusasennosta ei ole hajuakaan. Jaarittelen aiheesta laajemmin jonakin päivänä, mutta alustavasti jotain sanoja mieleni sopukoista. Kun treenataan perusasentoa, treenataan perusasentoa ja turhat, nakin perässä imutetut mukamas-seuruut ovat aivan yhtä tyhjän kanssa harjoiteltavalle tehtävälle. Paikallaan parin askeleen avulla on hyvä harjoitella käännöksiä, täyskäännöstä ja perusasennon paikkaan. Kun koira on saanut ajatuksesta kiinni, voi perusasentoa treenata esimerkiksi seuraavanlaisella harjoitteella:

Jätä koira istumaan ja mene seisomaan kohtisuoraa sitä kohden, parin askeleen päähän. Anna perusasento-käsky ja koira hakeutuu paikalleen perusasentoon. Jos asento on vino/muuten huono, sano "oho" tai vastaava muu huomautus, äläkä palkkaa. Koira saa palkan vain oikeista perusasennoista. Jätä koira paikalleen ja toista harjoitus. Jos tehtävä ei onnistu, helpota sitä auttamalla koira perusasentoon esimerkiksi herkun avulla. Tällöin myös tiedät, ettei paikka olekaan ihan hakusessa.

Aina ei tarvitse jäädä kohtisuoraan, vaan voit harjoitella myös vinoja perusasentoja olemalla vinossa koiraa kohti, tai esimerkiksi selkä käännettynä sitä kohden.



Hyvästä, vahvasta perusasennosta on helppo lähteä rakentamaan vaivatonta, toimivaa seuruuta.

Täysin vapaa viikonloppu. Mitä harvinaista herkkua, ja niin perin kaivattua sellaista. Ensi viikonloppu pitää sisällään taas niin paljon valmennuksia (ja ilonpitoa!), että pitkään nukkuminen ja rauhalliset kävelyt lähimaastoissa ovat vetreyttäneet mieltä. Kaiken on kruunannut keltaista valoa hohtava, lämmin aurinko, joka nostattaa hymyn kasvoille kuin varkain. Se kujeilee naamalle heti herättyä ja pysyy niin kauan, kun ulkona viihtyy. Illan tullen voi jo enemmän ärsyttää, kunnes koittaa taas aamu ja uusi auringonpaiste.

Ei auringossa muuten ole mitään erikoista, mutta kerrankin lainasin kameran koulusta oikeaan aikaan. Tämä tietää kuvapostausta!
Sääli on vain blogger, joka tekee kuvista esittäessä ikävän sumeita.






Sunnuntaina teimme jotain hyödyllistä. Ensin pidin ensimmäisen alkeistreenin Essille ja Foxille, jotka kumpikin olivat kamalan päteviä. Vaikka tuuli puhisi, paikka oli vieras ja häiriötäkin oli runsaasti, pärjäsi setäkoira mahtavasti ja työskentelyä ohjaajan kanssa oli ilo katsella. Yksi ihanin tunne on se, kun voi antaa parivaljakolle eväitä ja voi seurata, kuinka he nauttivat yhteistyöstään!

Yhteistyö omieni kanssa oli hieman lyhytpinnaisempaa, sillä ennenkaikkea Kida piti huolen, ettei antanut minun tehdä töitäni täydessä rauhassa. Tarkoituksemme oli onneksi lähinnä näpsiä kuvia pitkästä aikaa, joten vaativia tehtäviä ei tarvinnut suorittaa. Nauru teki pätevästi keinun (pöydällä helpotettua) kontaktia ja muisteli vähän eteenmenoa ja irtoamista, sekä pieniä tokojuttuja. Kida näytti Essille käsillä- ja vartalolla ohjaamisen eroa, tekaisi kepit ja pomppaili omiaan. Tara ei kentälle päässyt touhuamaan aamuisen masutuskastelun takia, mutta loppulenkillä se hepuloi itsekseen kepin kanssa, ansaitsi turkkinsa täyteen takiaisia ja makasi loppuillan tyytyväisenä peiton ja tyynyjen välissä.

Lukijoille varmasti turhauttavaa tällaiset yksittäisten treenikertojen turinoinnit. Minulla on ihan oma kirjanen, jonne perinteisesti mustikynällä kirjoitan treenien kulun päivittäin ja josta voin sitten tarkastella, että mitäs teimme milloinkin. Blogia en nää kuitenkaan minään rehellisenä treenipäiväkirjana, vaan kirjoittamisharrastuksena. Ja minulle jäi tänään tokoista niin rehellisen hyvä mieli, että täytyi fiilistä purkaa jo kotimatkalla puhelimessa. En malttanut 20 minuutin kävelyn ajan odottaa.

Ensin hyvää mieltä toi päivällä käyty lenkki. Se sisälsi treenaamisen Ojangossa, joka oli menestyksekäs. Keinua pääasiassa treenasimme, vaikka täytyihän minun Kidan kanssa fiilistellä myös onnistuneesti keppejä ja myhäillä sitä, miten hyvin tuo ohjautuu täydellisessä hiljaisuudessa. Aidan takana tarkastelevat, uteliaat työmiehet kohensivat egoani. Naurulla oli ajatuskatkoksia keppien ensimmäisen välin hakemisessa ja keinullakin vähän ensin sössimme, mutta sitten neiti petrasi ja oli hurjan pätevä. Ja Taralla oli hauskaa, kuten aina. Sai hyvillä mielin lähteä pidennetylle kotimatkalle, jossa vielä törmäsimme iihanan sosiaaliseen, nuoreen cockeriherraan ja hänen sosiaaliseen omistajaansa, joiden kanssa taapersimme loppumatkan lenkistämme. Nauru sai leikkiseuraa, minä taas mukavaa turinointia lempiaiheistani, koirista ja koulutuksista.

Illalla taapersimme Naurun kanssa vielä tokotreeneihin mielessäni pienessäni tajuttuani, että on tosiaan torstai keskiviikon sijaan. Aiheemme olivat Naurulle uusia ja mielenkiinnolla odotin tulevaa iltaa. Koska takana oli jo yksi treeni, odotin hieman ajatuksien karkailua tai vähintään jonkinlaista haluttomuutta, mutta mitä vielä.Nauru oli ihana, siitä oli mahtavaa päästä tekemään ja se oli niin mahtava super suloinen täydellinen apua hillitkää tätä minun lässytystäni.

Paikkamakuussa meni aika nopeasti maahan, mutta edelleen haluan siitä nopeamman. Nouseminen perusasentoon taas on nopeentunut paremmin. Namit jalkojen sivuilla, eikä koira kertaakaan katsonut muualle kuin minuun. Apukoutsienkin mielestä hyvä, virittäytynyt paikkamakuu. Korva liikahti kerran, kun ihminen kulki takana, muttei muuta.
Luoksetulon pysähdyksiä harjoittelimme ensimmäistä kertaa kierrettävän siivekkeen avulla. Tähän asti olen treeniä välttänyt luoksetulon nopeutta kohentaessani. Heittopalkalla Nauru keksi jo toisen palkkauksen jälkeen tehtävän ja tein hämyheiton (käsiavun), jolla jo Nauru pysähtyi paikoilleen kuin etupolvet lukittuna. Maahanmeno on tässäkin tehtävässä hitaampi.
Teimme myös EVL-ruutua, eli ruutuun lähestystä merkiltä. Naurulla on hyvin vahva merkki ja ruutuun se hakee vahvasti suoraan mennessä, sivusuuntaan en ole kokeillut. Ei muuta kuin lelu ruutuun, koira seisomaan merkille ja lähetys ruutuun - eikä ongelmaa. Apukoutsi kehui Naurun maasta taivaaseen, hehkutti "ryhmän nuorimmaisen" pätevyyttä ja haluaa meidät äkkiä erikoisvoittajaan. Minua kehut lämmittivät kamalasti, mutta sitäkin enemmän nautin Naurun työskentelystä ja tavasta, millä se siäistää asioita ihan itsekseenkin. Se on kamalan älykäs ja järkevä eläin.

Joko olen fiilistellyt tarpeeksi? Joko oksettaa?
Jos vielä ihan vähän, jooko?

... ja sattuu kaikenlaista muutakin pientä ja suurta epäonnea. Olen kenties pissannut huomaamattani Karman muroihin tai sitten meillä on historiassa jäänyt jälkeen pahojakin leivänmuruja, jotka nyt ikävästi hiertävät hammasvälejä. Kaiken pienen kompastelun lisäksi olen ollut hirvittävän hajamielinen kaikessa kiireellisyydessäni, husannut menemään joka paikkaan ja illalla silmät ammollani tajunnut, että tämä ja tämäkin asia unohtui.

Maanantaina agilityn hoidin komeasti sukkasillani. Olin ihan varma, että olin jättänyt kengät ja muut oleelliset esineet autoon valmiiksi, mutta hallin pihassa pääsin nurisemaan, sillä reppua ei näkynyt. Treenin avainsana olikin "jos minulla olisi kengät", mutta hyvin minä ehdin sinne minne halusin - villasukat tosin lensivät nurkkaan, ne valuivat vauhdissa ikävästi. Treeniliivin sain lainaan, naksutin ja nakit olivat onneksi omasta takaa.



Huomaamattani olin laittanut Naurun aivan liian koville viimepäivinä, joka kostautui jaksamattomuutena maanantaina. Tästä seurasi (tai, no, seuraa) kahden päivän totaalinen vapaa kaikenlaisista treenaamisista ennen torstain tokoa. Nauru oli kyllä reipas, mutta jaksamattomuus näkyi pääkupista, joka keinahti kunnolla nurin. Aivot eivät toimineet ihan yhtä maltillisen harkitsevasti ajatustyötä tehdessä ja kun saimme tarpeeksi vauhtia, teki tuo tättärä ilmalennon silmieni korkeudella ja haukkasi matkalla maistiaisen käsivarrestani, ihan vaan koska oli niin sairaan siistiä. Rataa teimmekin siis kolmessa pätkässä 7min ajan + muutaman kerran puomin yksittäisenä, joka meni ihan mainiosti.

Onneksi Ojanko on sulamassa kovaa vauhtia, niin Kidankin kanssa voi käydä ottamassa pieniä treenejä ihan vaikka lenkin varrella. Autoni on huollossa, joten ylimääräinen kurvailu hallille ei ihan onnistukaan. Personal trainer Punapaimen onneksi on oiva kaveri moneen menoon ja tänään purimme tekemisenhalua 3km ylämäkivoittoisella juoksulenkillä. Koirassa oli virtaa, ohjaaja taas on talven jälkeen rapakunnossa, mutta Sport tracker ilmoitti keskinopeudeksemme 12km/h, joka on ihan kelpo suoritus!


Moni voi miettiä, mitä Tapsalle kuuluu. Ilokseni voin kertoa, että hirmuisen hyvää. Se on niin simppeli ja vaivaton koirakaveri, joka nautiskelee eläkeläisen special-kohtelusta ja pömpöttelee omaan tahtiinsa lenkeillä (paitsi kun taluttaja kyllästyy ainaiseen odotteluun ja iskee koira-paran kiinni flexiin).

Kipulääkekuuri oli ja meni, eikä koirassa ollut minkäänlaista muutosta. Totesin siis syöttelyn turhaksi ja laitoin loput kuurit jemmaan odottamaan mahdollista tarvetta joskus tulevaisuudessa. Hallilla Tara loppuun hömpöttelee rallytokoa ja vähän putkiralleilee ja lyhytkin treeni on sen mielestä sairaan kiva juttu. Taran viimekeväisen möllirallyn kummittelemana oli päähäni jäänyt ajatus, että kaikenlainen ääntely aiheuttaa miinuspisteitä virallisella rallyradalla, jonka takia en niin kovin pätevää noutajaa ole virallisiin kokeisiin ajatellut. Nyt Oona kuitenkin valisti minua, ettei asia ole näin, ja minähän vallan innostuin! Kunhan paimenilla on RTK1-tunnuksen kasassa, on Taran vuoro alkaa haalia sellaista - virallisena! Ja kunhan kevät kunnolla etenee, aion kiltisti pakottaa pyytää kavereita hakuharrastuksen testimiehiksi ja jäljellekin tositoiminoutaja pääsee harrastelemaan. Eiväthän nämä agilitya korvaa, mutta Hänen Ylhäisyytensä varmasti nauttii näistäkin aktiviteeteista.

Eihän sillä, rapsuttelu on silti sen mielestä maailman parasta aktivointia. Ja tennispallo.

Aika usein agilitykisojen jälkeen kuulee puhuttavan "hyvistä hylätyistä". Niistä radoista, jotka ovat menneet superhyvin, mutta sitten pieni virhe on taannut tuomarin käsien vääntymisen X-asentoon. Minun kohdallani hylätty on ollut hylätty - ärsyttävä, ketuttava moka. Virhe, jossa ei ole mitään hyvää ja jota saa melkein hävetä. Näyttää niin rumalta tulostaulussakin.

Voin kerrankin liittyä kastiin tokaisemalla, että viikonloppuna tehtiin todellakin kaksi todella hyvää hylkäystä. Parhaimmistona tietenkin kepit, joita Kida suoritti itsenäisesti, sain pysytellä kauempana rohkeasti. Tästä syystä minulla oli aivan erilainen flow, enkä jäätänyt tai varmistellut yhtään niin paljon kuin ennen vaan uskalsin antaa mennä. Ensimmäisellä radalla kieltämättä vähän harmittikin, sillä hylätty tulos johtui siitä, että iskin oman ranteeni esteeseen ja koko roskahan kaatui siinä hötäkässä. Kirpaisi, ehkä enemmän egoon, mutta koska rata itsessään oli muuten niin hyvä, ei asiaa jäänyt harmittelemaan. Toisella radalla mokasin valitsemalla persjätön valssin sijaan, enkä saanutkaan Kidaa käännettyä tarpeeksi, joten väärään päähän putkeahan tuo sujahti. Koska tulos oli jo selvä, saatoin kokeilla epäilemääni persjättöä kepeille, JA SE TOIMI. Kontaktit myös. Aivan mahtavan hieno tunne, kun treeni on tuottanut tulosta! Hirveä hinku yrittämään jo uudestaan.




Nauru oli turistina mukana ja kävin ottamassa pienet treenit ulkokentillä. Essi oli Oonan lisäksi katsomassa menoa, niin pitihän sitä vähän näyttää, mitä kaikkea pikkusininen on oppinut. Oonakin myönsi, että vauhtia Nauruun on agilityssa tullut hurjasti lisää ja sen varmuus esteillehaussa on kohissut huimasti. Olen aika paljon naksutellut operanttia estehakua, mikä varmasti on ollut vahvistava tekijä (alla videopätkä siitä). Uteliaana ihmisyksilönä kokeilin myös kuutta keppiä ilman yhtäkään verkkoa ja noin tuhannesta yrityksestä saimme kaksi onnistunutta suoritusta! Neiti ei vaan malta ajatella asiaa ihan loppuun ja nyt oli vielä ihana palkkaajakin, kun Oona oli namivartijana keppien päässä.

Passitin myös Oonan liikkuroimaan meille seuruun (jossa palkkasin hyvät käännökset) sekä jäävät (joissa seisominen on iohan kymppi, mutta taas istuminen olisi ollut makuuta parempi vaihtoehto - ei voi ymmärtää.) Myös luoksarissa otettiin heitsauksella kunnon vauhdit. Kiitos Oona kamalasti avusta. :)




Kävin itseasiassa perjantaina lenkin varrella tekemässä "kenraaliharjoituksen", jossa kokeilin Kidan ohjausta pelkällä äänellä. Aika hyvinhän tuo pilistää, sillä irtoaminen on Kidalla tassuissa ja tehtäväkin oli kovin suoraviivainen. Hauska testi kuitenkin, itselläni kun oli kamera kourissa ja sain kiljua mielin määrin, vedoten, että "tämä vain kuului tehtävään!". Minulla kuitenkin on tuo hiljaisuus käytössä rataa muuten tekiessä. Tai ainakin yritys suun pitämisessä kiinni on kova!