Jännän äärellä

15.18

Tervetuloa vanhat (ja mahdolliset uudet!) lukijat takaisin kaikenkarvaiseen, touhukkaaseen seuraamme. Vuosi 2013 alkaa osaltamme hieman myöhässä, mutta sitäkin jännittävimmillä uutisilla: kahden pölhön sijaan nurkissa pyöriikin kohta kolme!

  Kuka sitten on tämä mystinen, pieni rakkauspakkaus?

© Windedos

Hänen nimensä on Windedos Amaretti, kavereiden kesken Nauru, ja hän saapuu luoksemme Ruotsista, Windedos-kennelistä. Pentu on Laura Lönnbergin maahantuoma ja myöskin hänen omistamansa, joten nassikka tulee luokseni sijoitukseen. Se, kuinka päädyimme tällaiseen ratkaisuun elämässämme, onkin jo varsinainen seikkailu sinällään. Monta suunnitelmaa muuttui ja kääntyi päälaelleen. Fakta on kuitenkin se, että minä, vannoutunut punaisten koirien ylistäjä, saankin kohta kulkea ylpeänä myös yhden sinisen hihnan päässä. 

Pentu kotiutuu luoksemme ensi viikolla, jolloin lupaan kertoa enemmän tästä pakkauksesta, joka Lauran sanojen mukaan vaikuttaa hyvinkin täydelliseltä pikkupierulta!

Kuvia ja kertomuksia olisi niin paljon, etten tiedä, mistä aloittaa. Siksi lopetan tämän ensimmäisen postauksen tähän ja alan jo suunnitella seuraavien sisältöä. Päivitystahtini saattaa olla aiempaa laiskempi, koska tosiaan meneillään on nyt yhtä ja toista, ja vaikka kaikkien asioiden kertominen maailmalle olisi mitä antoisinta, siihen ei aina löydy aikaa eikä energiaa. 

Blogi sisältöineen päivittyy pikkuhiljaa!

With positive energy!



Mites nämä turinat sitten?

6 kommenttia

  1. Kivalta näyttää uusi blogi! Ja kokemuksen syvällä rintaäänellä uskallan vakuuttaa, että siniset koirat on aikas kivoja nekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä ainakin vaikuttaa tähän mennessä :--) Ja kiitos!

      Poista
  2. Heissan!
    Pakko aloittaa seuraamaan blogiasi, sillä en ole vielä kertaakaan törmännyt Nackelsbyyn kennelistä hankittuun tolleriin ( jonka kanssa harrastetaan!)! :)

    Aika suloinen tuo pentu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Tervetuloa lukijaksi! :)
      Tapsan touhuja nkin hauska kirjoitella, toivottavasti myös lueskella!

      Poista
  3. Tsemppiä pennun kanssa ja nauti siitä kun se on vielä pikkuinen - ne kasvaa ihan liian nopeasti isoiksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pentu on kyllä mitä ihanin tapaus, pysykööt noin pienenä ja pörröisenä niin kauan kuin haluaa. <3

      Poista

Kiitän kommentistasi jo etukäteen!

Lukijat