Å puhuu nyt

21.50

Olen viimeaikoina havahtunut huomaamaan, että hyvin monet ihmiset puhuvat vain omista asioistaan. Minua on myös viimeaikoina ärsyttänyt se huomattavan paljon!
Myönnetään, minäkin tykkään tarinoida. Omien kokemuksien ja kommelluksien värittäminen on parasta ajanvietettä, kun kuuntelijaa asia selvästi kiinnostaa. Yhtä mukavaa on kuitenkin myös toisen tarinaan eläytyminen: tsemppaaminen, myötäeläminen ja ihan vain kuunteleminen. On ihana oppia uusia asioita toisesta ja hänelle tärkeistä asioista. Kuitenkin esimerkiksi työympäristössä törmään jatkuvasti siihen, että vastapuolta kiinnostaa vain oma puoli asiasta.

Otetaan esimerkki. Treenikentällä henkilö Å kertoo, mitä hänen koiransa on tehnyt. Kun siinä sitten tarinan loputtua olen reagoinut ja kommentoinut, kerron yleensä oman osani; jos oma koirani on tehnyt vaikka vastikään vastaavaa tai saan toisen aasinsillan juttutuokion jatkumiseen. Tässä kohtaa vastapuoli näyttää yleensä jopa vähän ärsyyntyneeltä. Å ei reagoi (tai ei ainakaan positiivisesti) ja Å vastaa jatkamalla omaa tarinaansa tai vaihtamalla toiseen omaan tähtihetkeensä. Kun tällaista yksipuolista keskustelua jatkuu yli viisi minuuttia, alkaa minunkin kiinnostukseni olla laimeaa kuin tee, jonka pussia on lillutettu jo kuusitoista kertaa aiemmin. Minusta on kuitenkin epäkohteliasta vaan tylysti kääntää valokeila itseeni ja pitää sitä osoittamassa minua kohti rystyset valkeina. Ehkä siksi tämä hämmentääkin minua niin paljon.


Tänään yhteislenkillä Essin kanssa jutusteltiin monipuolisesti kummankin asioista! Se on parasta.



Siinä missä olen ärsyyntynyt joistakin juttutuokioista, olen myös kiinnittänyt taas huomiota, mitä koirien kuppiin tipahtaa. Vuosien raakaruokinta vaihtui 50/50 systeemiin Pyhän Laiskuuden juhlan kunniaksi jo pitkä tovi sitten. Pakastimessa olisi kyllä tilaa suurelle liharöykkiölle, joskin nyt tilaa vie myös mehukkaat marjat, kun nappula-aamiainen hieman tekee hamstraamismäärää maltillisemmaksi.

Nauru popsii äitiruokiaan vielä Lauran luona, mutta pitkälti sen ruokinta tulee näyttämään samalta kuin kahden muunkin. Nappulana toimii takuuvarma Acanan sportti. Se vain sopii niin kivasti, mitä sitä merta edemmäs kalaa narraamaan. Aamiaisella sekaan tipahtaa vain raikasta vettä. Iltapalalla aletaankin sitten hifistelemään. Vaihdellen erilaista lihaa (tällä hetkellä pakkasta täyttää Murren multimixit, osui kyytiin myös pari kana-ja sikamixiä) tai lihaisia rustoluita, sekä vitamiinipommin roolissa kuivattu nokkonen. Siinä vasta melkoinen rohto! Sen sisältämistä ainesosista voi lukea vaikka täältä. Lisäksi kuppiin humpsahtaa BE-vitamiiniliuosta. Aiemmin Tara sai ruoassaan inkivääriä, mutta nyt ajattelin ostaa teollisen nivelvalmisteen Kidan ja Taran yhteiskäyttöön. Kida saa myös tällä hetkellä Canipur racepower-ravintolisää. Lisäksi raikasta vettä, jotta nestetasapaino pysyy taatusti passelina. Perjantain ostoslistassa näkyy myös olevan pellavaöljy.



 Kattokaa mitä ipanoita! Voit tsekata jätkien kolmeviikkoiskuvat niiden omasta vaaviblogista.

Mites nämä turinat sitten?

2 kommenttia

  1. Mä olen opetellut hyväksymään sen, että ihmiset rakastavat puhua itsestään. Yllättäen juttutuokiot pysyvät pidempään elossa, kun kyselen toiselta ihmiseltä jotain enkä "väkisin" kerro omia kuulumisiani. Odotan, että keskustelukumppani vastaavasti välillä kysyy, mitä minulle kuuluu ja mitä minä ajattelen. Jos ei, se on hänen häpeänsä jos ei minusta mitään tiedä, turha mun on tyrkyttää omaa elämääni ja asioitani ihmiselle, jota ei kiinnosta kuunnella :) (toivottavasti tää ei kuulosta katkeralta, mua ei niin yhtään haittaa jutella jonkun kanssa vain hänen asioistaan) Hyviä ystäviä sellaisetkin voivat olla! Lisäksi on tosi mielenkiintoista oppia uusista asioista (vieraammat harrastukset tms), kun syventää niistä aiheutuvaa keskustelua lisäkysymyksillä.

    Tai ehkä tää ongelma on vain koiraihmisissä, meitä kiinnostaa ainoastaan oman murren tempaukset - ja muiden murrejen tempaukset vain silloin, kun tarvitaan vertaistukea tai apua johonkin ongelmaan..

    Ja onnea Naurun pennuista, hurjan söpöjä! Mä haluun ton mustan se on ylisöpöin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanan kattava kommentti! Kiva kuulla muidenkin ajatuksia aiheesta. :)

      Poista

Kiitän kommentistasi jo etukäteen!

Lukijat