Päästyämme juoksun makuun ei meno tuntunutkaan enää niin hassummalta. Aloitimme kunnonkohotuksen rauhassa. Alkulämmittely + vajaa 2km reipasta juoksua + pitkä loppuverkka. Oli itseasiassa ilo huomata, että kumpikin olisi helposti juossut pidempäänkin - kunto on pysynyt yllä läskeilystä huolimatta - mutta maltoin mieleni. Se tästä puuttuisi, jos vaatisin niin itseltäni kuin koiralta liikaa heti alkuunsa ja motivaatiomme kusahtaisi siihen. Juoksua on kuitenkin viimeksi harrastettu viime syksynä. Huomenissa ajattelin juosta uudestaan vähintään samanlaisen mokoman, jos ilma niin sallii. Kida veti koko matkan hyvin edellä ja suorassa.
Ennen lenkkiä naksuttelin hieman Naurun kanssa ja yritin saada videokoostettakin aikaiseksi. Pahoittelen, toisinaan naksautukseni tulee myöhässä, eikä pokkarivideoni tehokkuus varmasti paranna kuvaa osumistani laisinkaan. Pentu on kovin innokas tekemään tällaisia juttuja. Ja oppinutkin hyvin, mokomakin fiksu pieni pirpana.
Tara sai erikoishuomiota nenänkäytön muodossa, kun piilotin sille takapihalle evästä etsittäväksi. Vaan ei huolta, illalla niin noutaja kuin punapaimen pääsevät agiliitämään. Huomenna mitä ilmeisemmin on luvassa myös tokotreeniä iltasella.
Oona nappasi pokkarilla kuvan Naurusta ~9 vko
Ihana Maija ja ihana Nauru <3 Teillähän on jo melkein perustaidot hanskassa! =)
VastaaPoistaKiitos! <3 Nauru on kyllä niin pätevä lapsukainen, että se oppii kaikkea ihan hetkessä! Tervetuloa tutustumaan. :-)
PoistaVoi jestas se on vaan niin söpö pieni pallero! Ihana tuo pentumainen tepsuttelu tuolla videolla, voi että :D montakohan huokausta päästin katsellessa tota...
VastaaPoista:D Hän on aika hurrrmaava pieni otus!
PoistaIhan liian suloinen ja fiksu hauva! Aussiepentukuumeni nousi yhtäkkiä aika korkealle...
VastaaPoistahttp://noutajavalo.blogspot.fi/
Aussiekuumeeseen auttaa vain oma aussie. ;-)
Poista